13.10.2016

Blogi on toistaiseksi tauolla!

Hei kaikki!

Minä pidän pientä lomaa varsinaisesta kirjabloggaamisesta, koska aika ei vain anna myöten. En osaa tarkalleen sanoa kuinka kauan pitäydyn bloggaamisesta, mutta kirjoista en luovu mistään hinnasta!

Lukuelämääni voi tällä hetkellä parhaiten seurata Instagrammin puolella, jonne kuitenkin yhä julkaisen säännöllisesti vapaamuotoisia kuvia parhaillaan lukemistani kirjoista.

XOXO

9.7.2016

Lukumaraton 2016

Hetken päästä se alkaa, nimittäin KESÄLUKUMARATON 2016!!

Kuva: Niina Tolonen

Kaksivuotias tyttäreni jäi isänsä kanssa kotiin viettämään omaa keskinäistä laatuaikaa, kun minä taas tulin äitini tyhjään taloon suorittamaan rauhaisaa lukumaratonia. Edellisestä vapaa-ajastani on taas tovi vierähtänyt ja tämä hengähdystauko arjesta on mitä mahtavinta!

Jokatapauksessa olo on jännittynyt ja riemukas! Olen varannut enemmän kuin tarpeeksi kirjoja suoritustani varten. Lisäksi lainasin pari äänikirjaa ja pari elämäni ensimmäistä manga-kirjaa virkistykseksi ja vaihtelun vuoksi. 

Skumppa on kylmässä ja napostelueväät odottavat pöydällä. Nyt verkkarit jalkaan ja aloittelemaan lukumaratonia!!! 

Liity mukaan jengiin! Lisätietoa ja osallistuminen tapahtuu Minnan blogissa -->

Suoritustani voi seurata pääosin somessa, mutta koitan päivitellä fiiliksiä tännekin


INSTAGRAM: @emilie.rouge
TWITTER: @EmilieLMRouge
FACEBOOK: @KirjablogiRouge

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KLO 15.00

Magdalena Hai - Susikuningatar

Susikuningatar on hieno päätös trilogialle. Ehkäpä viimeiseen osaan oli yritetty sijoittaa jopa liikaa tapahtumia, sillä koin että juoni oli hiukan liian reipastahtinen. Kirjan taphatumiin eläytyminen ja syventyminen ei aina onnistunut.

Klo 18.30

Claudia cray - Spellcaster
(äänikirja)

Spellcaster on melko perinteistä Ya-kirjallisuutta, eikä kovin yllätyksellinen. Lukija on hyvinkin eloisa, joten kuuntelu on ollut iha hauskaa.

Klo 22.00

Maria Turtschaninoff - Maresi

Klo 8.00

Lukeminen jatkuu hyvien yöunien jälkeen

Klo 11.00

Maresi oli mielettömän hyvä!

Tämä luonnonuskonnolla höystetty hektinen fantasia oli mahtava! Jatkoa odotellen...

Klo 13.00

Charles Leland - Aradia

Aradia oli mielenkiintoinen runollinen kokoonpano!

Klo 15.00

Queenie Chan - The dreaming

Lukumaratonin viimehetkille pieni pätkä mangakirjaa! Elämäni ensimmäinen!

16.6.2016

Marissa Meyer - Scarlet (The Lunar Chronicles 2)

2013


Cinder on vangittuna ja suunnittelee pakoa, vaikkakin se merkitsisi sitä, että hän olisi sen jälkeen maan jahdatuin rikollinen. Samaan aikaan toisella puolella maailmaa, ranskalainen Scarlet etsii kadonnutta isoäitiään ja tapaa sattumalta Wolf:in, nälkäisen katutaistelijan. Scarlet oppii uusia asioita isoäitinsä menneisyydestä eikä hämmentävä ja komea katutaistelijakaan taida olla sitä miltä ulkoisesti näyttää.

Arvio:

Scarlet oli pienoinen pettymys. Lukeminen takkusi, enkä meinannut saada otetta kirjan toiminnasta. Vika ei varsinaisesti ollut kirjan uusissa hahmoissa (punahilkassa ja sudessa), vaan pikemminkin vetovoiman puutteesta. Cinderin vastoinkäymiset ja kuukuningattaren valloitussuunnitelmat kiinnostivat minua Scarletin seikkailuja enemmän.

Kirja oli nihkeästä lukutahdista huolimatta tapahtumarikas ja sisälsi monia jännittäviä käänteitä, en vain malttanut odottaa että pääsen seuraavan osan pariin, jossa Cinder on jälleen suuremmassa roolissa. Kirjan scifi-maailma oli myös hiukan hillitympi kuin ensimmäisessä osassa, mikä ehkä myös vaikutti viihtyvyyteen. Pelkät ihmissuhdekehitykset ja sieppausmysteerit eivät jaksaneet innostaa niin suuresti kun olin jo saanut maistiaisen erilaisesta, androideja täynnä olevasta maailmasta. Tunnelma ikään kuin karkasi tavallisempaan suuntaan, mikä latisti tunnelmaa ja lukuintoa.

Hitaasti, mutta varmasti sain kirjan luettua ja kyllähän se lopulta ihan hyvä oli. Toivotaan että kolmas osa lunastaa odotukseni, sitä kun on kehuttu tätä kakkososaa enemmän!

❦❦❦
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)