30.12.2010

Charlaine Harris - Verenjanoa Dallasissa (#2)

Gummerus
Living Dead in Dallas, 2002

Adlibris -->

Joululahjaksi saamani Sookie meni sitten hujauksessa, vaikka ylimääräistä aikaa ei konkreettisesti ollut. Yöt ovat lukemista varten :)

Sookie joutuu tällä kertaa käyttämään erikoista ajatustenluku-taitoaan vampyyrien avuksi Dallasissa, missä ikävän tuntuinen Auringon seurakunta-lahko aiheuttaa pientä sekasortoa paikallisen vampyyriperheen keskuudessa. Sookien suhde Billiin on myös koetuksella suhteen vakiintuessa ja Bon Tempsin metsissä pyörii uusi mystinen yliluonnollinen olio tuoden omat mutkat matkaan.

Arvio:

 Toimintatäytteinen tarina ei millään meinannut päästää minua nukkumaan, vaan luin hullun lailla aina vain eteenpäin, vaikka silmät meinasivat painua jo kiinni. Sookie on mielestäni ihanan juntti, mutta välkky tyttö ja parasta kaikessa 25v. (eli ei mikään teini enää!) 

Bon Temps = Narnia?

Mielenkiintoiseksi kirjan teki muut yliluonnolliset olennot, joten tuntui kuin luksin osittain jonkinnäköistä fantasiakirjaa eikä vain Bit-lit:iä. Taruhahmot ovat kiva lisä jo erittäin tutuiksi tulleiden vampyyrien rinnalle. Kirjassa esiintyvä mystinen mainadi oli osittain vähän outo pultsari, mutta sijoittui hyvin tarinaan jos vain aivot olivat oikealla taajuudella. Naureskelin mielessäni, että pienen Bon Tempsin kylän metsä rupeaa jo muistuttamaan Narniaa kaikkien olentojen suunnatessa juuri sinne.

Ikivanha vampyyri Eric oli mukava pakan sekoittaja ja mielessäni hän muistutti Hanoi Rocksin Mike Monroe:ta (parempina vuosinaan).

Tuomio:

Kaikin puolin viihdyttävä ja vauhdikas kirja. Tätä oli mukava ahmia!


★ ★ ★ +

Sookie Stackhouse-sarja:

1. Veren voima (Dead Until Dark, 2001)
2. Verenjanoa Dallasissa (Living Dead in Dallas, 2002)
3. Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
4. Veren imussa (Dead to the World, 2004)
5. Verta sakeampaa (Dead as a Doornail, 2005)
6. Veren perintö (Definitely Dead, 2006)
7. Pahan veren valtakunta (All Together Dead2007)
8. Veren sitomat (From Dead to Worse2008)
9. Pedon veri (Dead and Gone, 2009)
10. Samaa verta (Dead in the Family, 2010)
11. Dead Reckoning (2011)
12. Deadlocked (2012)
13. Dead Ever After (2013)

3 kommenttia:

  1. Hihii, en kestä ajatella Ericiä Mike Monroena. :D Mahtoiko tää kuva jäädä nyt mun päähän ikouisiksi ajoiksi?

    VastaaPoista
  2. :D Hah, toivotaan ettei!

    VastaaPoista
  3. Jos tarkoitat, että näytti Mike Monroelta nuorempana, niin silloinhan Eric oli nätti kuin nukke. Nykyinen Mike Monroe = sammakko ( anteeksi... )

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)