9.2.2011

Ildefonso Falcones- Fatiman käsi

Alkuteos: La mano de Fátima, 2009

Granada 1568, Islaminuskoiset maurit nousevat kapinaan heitä sortaneita ja nöyryyttäneitä kristittyjä vastaan. Sierra Nevadan rinteillä virtaa veri, ja pikkuhiljaa taistelut kiihtyvät ja leviävät laajemmalle. Lopulta kapinalliset joutuvat taipumaan ylivoiman edessä.

Yksi kapinallisista on Hernando, muulienajaja, jonka tehävänä on huolehtia kapinallisten ryöstelemien aarteiden kuljetuksessa. Muut maurit karttelevat Hernandoa, koska hän on vain puoliksi muslimi. Hernando sai alkunsa, kun katollinen pappi raiskasi hänen äitinsä ja hänen kohtalo on elää kahden uskonnon välissä.

Kapinan kuohuessa kiivaimmillaan Hernando löytää vihdoin kiinnekohdan elämäänsä. Se on tummasilmäinen Fatima, nuori leskiäiti, jonka rinnalla hän tuntee viimeinkin olevansa kokonainen. Fatiman kauneus on kuitenkin lumonnut myös Brahimin, Hernandon äkkipikaisen isäpuolen, ja tämä on valmis äärimmäisiin tekoihin pitääkseen nuoret erossa toisistaan.

Arvio:

Tämä tuhatsivuinen tarina on kertomus kasvamisesta, uskonnosta ja sodasta, sekä niiden tuomista arvista sydämessä. Tarina kertoo myös rakkauden menettämisestä ja vihasta epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Koin kirjaa lukiessani monenlaisia tunteita: vihaa, rakkautta, surua ja oksetusta.

Välillä oli vaikeaa pitää kirjasta ollenkaan, sillä ainoa päähenkilö josta oikeasti pidin oli Hernando. Kaikki muut olivat mielestäni sydämettömiä, itksekkäitä ja käyttivät Hernandon hyvyyttä hyväksi. Muutama onnistunut sivuhahmo kuitenkin onneksi pehmensi näitä tuntemuksiani.

Äidinrakkaus

Hernandon isäpuoli, Brahim oli raaka ja omahyväinen liero, jonka sinnikkyydellä ei ollut mitään rajaa. Hernanadon äiti, Aisha taas oli jotain niin ärsyttäävää, että oli vaikea lukea eteenpäin. Koko lapsuutensa Hernando joutui kestämään isäpuolensa pahoinpitelyjä, vailla äidin suojaa ja puolustusta. Hernando oli äitinsä rakkauden kohde vain niinä hetkinä, kun hän kykeni ylpeilemään pojallaan naapureilleen. Aisha hylkäsi poikansa samantien, kun mauriyhteisö ei enää Henandoa hyväksynytkään ja tietenkin hetkenä, jona Hernando olisi kaivannut äitään kaikkein kipeimmin.

Fatima

Hernandon suuri rakkaus Fatima ei myöskään miellyttänyt minua. Leskiäidistä tuli aluksi mieleeni keski-ikäinen rehevä maurinainen, mutta Fatima olikin vasta 13-vuotias pieni tyttö! Olin siitä tyytyväinen, että Hernando ja Fatima olivat samanaa ikäluokkaa, mutta Fatiman persoonallisuus oli liian itsekäs ja vaativa makuuni. Uskonnolleen uskoutunut Fatima oli valmis uhraamaan kaiken uskontonsa, ei rakkautensa tähden, mikä vähän kismitti minunkaltaistani romantiikkoa, joka ennemmin tekisi päinvastoin.

Uskonnot

Uskontoja käsiteltiin kirjassa aika paljon. 500 sivun jälkeen sain aika lailla tarpeekseni koko islaminuskosta, joka oli kirjan pääteema. Kaikki Hernandon teot ja ajatukset liittyivät islaminuskoon ja rakkaus ja onni oli vain toissijainen käsitys. Kirja sisälsi paljon kärsimystä ja erittäin vähän iloa, siksi kirjan loputtua olo on vähän uupunut ja oikeastaan huokaisen helpotuksesta kun sain vihdoin tämän luettua ja voin nyt tarttua johonkin kevyempään.

Granada

Vihaa ja rakkautta

Koin siis paljon vihaa ja jonkinverran rakkautta kirjaa lukiessani. Mielestäni kirja on aina onnistunut, kun se herättää tunteita. Pari kertaa kyyneleetkin meinasivat tulla silmiin, kun en enää kestänyt Hernandon epäonnea.

Tuomio:

Kirja oli sujuvalukuinen ja luin isojakin osioita kerralla, kun Hernandon tarina vei mukanaan.  Paksuissa kirjoissa on hommaa, mutta ne myös sisältävät kokonaisen maailman ja täysipituisen kertomuksen. Kirja antoi juuri sitä, mitä se takakannessa lupailikin: värikkäitä henkilöitä, seikkailua ja historiallista tarkkuutta.Voisin hyvinkin lukea Falconesin muuta tuotantoa (kunhan se ei käsittele uskontoja).

Lue tämä jos pidät islaminuskosta, lukuisista kärsimyksistä ja Granadan historiasta!

XXX

5 kommenttia:

  1. Minulla on tämä juuri kesken!!

    VastaaPoista
  2. Minä haluan lukea tämän jossain vaiheessa, mutta kirjan paksuus hieman pelottaa:) Mutta kiva kuulla että olisi kuitenkin ihan sujuvaa luettavaa!;)

    VastaaPoista
  3. Mielestäni tämä oli ihan kannattava lukukokemus! Välillä tosiaan luin isonkin osion kerralla ja välillä taas vähän takkuili ja piti lueskella jotain muuta.. Lukemista ainakin riitti! Minun puolestani olisi kirjasta ehkä voinut tiivistää ainakin 300 sivua pois.

    Ahmu, odotan innolla arviotasi kirjasta!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi11.11.11

    Moi!

    Sain vinkin blogistasi ja tulin kurkkaamaan :) Täältä löytyikin paljon vinkkejä hyviin kirjoihin ja hyviä arvosteluja! Fatiman käsi -kirjaa olen juuri lukemassa, joten tämä arvostelu kiinnosti eritoten. Mukavaa syksyä!
    t. Uusi lukija

    VastaaPoista
  5. Kiitos ja tervetuloa! Mukavaa syksyä sinullekin ja antoisia lukuhetkiä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)