14.6.2011

Carolly Erickson - Tsaarin tytär

Alkuteos: Tsarina's Daughter, 2008

"Tatjana Romanov elää tsaariperheen palatsissa suuriruhtinattaren loisteliasta elämää kutsuineen ja ulkomaalaisine prinsseineen. Hänen ihastumisensa, huolensa ja toiveensa ovat kuin kenen tahansa nuoren tytön, kunnes Venäjän vallankumous kääntää koko tsaariperheen elämän ylösalaisin. Monarkia murenee Romanovien ympäriltä, ja palatsin loisto vaihtuu siperian vankeuteen

Historiallisten mullistuksen keskellä Tatjanan rakkaustarina haavoittuneen sotilaan kanssa antaa hänelle toivoa pelastumisesta. Silmukka kiristyy Romanovien ympärillä, mutta yhdelle perheenjäsenelle pako saattaa olla mahdollinen."

Arvio:

Olen aina ollut erittäin kiinnostunut Romanovien synkästä ja traagisesta kohtalosta yhtälailla kuin kummallisen sitkeästä Rasputinista. Disneyn Anastasia on ehdottomasti yksi suosikkielokuvistani ja olen aina ollut valmis uskomaan, että joku perheestä olisi selviytynyt.

Loppua enemmän, alkua vähemmän

Tatjanan tarina oli ihan kiva, mutta kirja kertoikin yllätyksekseni enimmäkseen Tatjanan elämän alkupuolesta ja itselleni mielenkiintoiset tapahtumat lähtivät liikkeelle harmillisesti vasta loppupuolella. Vähän meinasi lukeminen puuduttaa puolessa välissä, mutta ihan täyttä stoppia ei tullut.

Olga & Tatjana Romanov

Lisää draamaa!

Tatjanan elämä on kirjassa kuvattu ihan mielenkiintoiseksi, muttei kovin poikkeukselliseksi. Tatjana itse oli ihanan omapäinen ja älykäs persoona, mutta silti kirjasta jäi puuttumaan räväkämpiä tapahtumia ja draamaa. Romantiikan puolellekaan ei mielestäni menty, joten kirjailija on kulkenut aika turvallista keskitietä.

Tuomio:

Kiva kirja, mutta olisin ollut kiinnostunut lukemaan ennemmin Tatjanan pakomatkasta, kuin lapsuudesta. Pidin siitä, että kirja tuntui historiallisesti aidolta, vaikka sisälsikin joitakin fiktiivisiä hahmoja ja kuvitteellisia tapahtumia. Minulle ei valitettavasti syntynyt tästä sellaista lumoavaa lukukokemusta, jonkalaisen olisi luullut syntyvän takakannen perusteella.


★ ★ ★

3 kommenttia:

  1. Anonyymi6.7.11

    Olen itsekin todella kiinnostunut Romanoveista ja heidän kohtalostaan, mutta IMHO tämä kirja oli ihan järkyttää paskaa, eikä siinä ollut oikeastaan juuri mitään historiallisesti aitoa (lukuunottamatta lähinnä nimiä). Vaikea uskoa, että Ericson on ihan oikeasti myös historioitsija, vaikka noh, ainakin hänen keisarinna Alexandrasta kirjoittamansa elämäkerran perusteella mm. lähdekritiikki tuntuu olevan hänelle aika tuntematon käsite.

    Ymmärrän kyllä, ettei tämän kirjan ollut tarkoituskaan olla mikään historiankirja, vaan historiallista fiktiota, mutta olisin silti odottanut, että tässä olisi edes jotain historiallisesti aitoa, mutta kun ei tosiaan ollut, ei sinne päinkään. Alkaen vaikkapa jo siitä, että se, millaiseksi persoonaksi Tatjana on kirjassa kuvattu, on ihan jotain muuta kuin mitä hänestä todellisuudessa tiedetään.

    Sen sijaan, jos aihe kiinnostaa, niin voin lämpimästi suositella luettavaksi Sarah Millerin uunituoretta kirjaa The Lost Crown. Se kertoo keisariperheen elämästä vuorotellen kaikkien neljän suuriruhtinattarien näkökulmista, alkaen kesästä 1914 ja päättyen perheen kuolemaan heinäkuussa 1918, keskittyen kuitenkin eniten vallankumousta seuranneeseen vankeusaikaan. Vaikka kirja on oikeastaan suunnattu nuorille aikuisille, voi sitä suositella kaikille Romanoveista kiinnostuneille ikään katsomatta.

    Sarah Miller on perehtynyt aiheeseensa perusteellisesti, ja vaikka tämäkin kirja on historiallista fiktiota, siinä on kuitenkin pyritty niin suureen historialliseen tarkkuuteen kuin vain on mahdollista (säilyneiden päiväkirjojen, kirjeiden, valokuvien, läheisten muistelmien, vartijoiden raporttien yms. perusteella), pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Salaisia rakastajia tai ihmepelastumisia ei siis ole luvassa, mutta kirja on hyvin koskettava ja erinomaisesti kirjoitettu. Ja toisin kuin Carolly Ericsonin kirja, se tekee oikeutta viimeiselle keisariperheelle ja heidän surulliselle kohtalolleen.

    - ututyttö -

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6.7.11

    Pakko vielä pahoitella typojani ja korjata: tietenkin Erickson eikä Ericson ja järkyttävää eikä järkyttää. :)

    - ututyttö -

    VastaaPoista
  3. Hei, Ututyttö! Kiitos kommentistasi! Tsaarin tytär oli todella kevyt kirja, mitä ei yleensä voi sanoa niistä "oikeista" historiallisista kirjoista (minulle on aina suuri homma muistaa lukuisia vaikeita nimiä ja vuosilukuja..kaikki meinaavat mennä sekaisin ajatuksissa) Silti RAKASTAN historiallisia kirjoja ja elämänkertoja.

    Suuret kiitokset Sarah Millerin suosituksesta, aion ehdottomasti hankkia tuon kirjan käsiini, sillä Romanovit kiinnostavat kovasti ja toistaiseksi lukukokemukseni ovat rajoittuneet wikipediaan, Tsaarin tyttäreen ja Disneyn leffaan (tuntemukseni on siis laaja, heh).

    Ps, piti googlata tuo "IMHO" (in my humble opinion), opinpahan jotain uutta nettikielestä taas X)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)