30.11.2011

Ally O'Brien - Agentti

The Agency, 2008            Adlibris-->
383 sivua

Tess Drake on kirjallisuusagentti Lontoossa. Teräväpäinen, mutta useinmiten harkitsematon. Hänen pomonsa kuoltua Tess päättää vihdoin tarttua härkää sarvista ja perustaa oman agentuurin. Harmillisesti tie kohti pitkäaikaista unelmaa on kivinen, etenkin alalla, jossa ystäviä ei todellisuudessa ole. Tilannetta ei auta lainkaan se, että Tess tuntuisi ajattelevan useinmiten ennemmin ala- kuin yläpäällään.

Arvio:

En lue paljon chick-lit:iä, joten oli pitkästä aikaa hauska heittäytyä tällaisen viekkaan ja hauskan kirjan pariin. Meno oli kevyttä ja sai minut usein naurahtamaan. Tess oli mukavan terävä, vaikkakin ajautui surkeisiin tilanteisiin (useinmiten tietenkin oma-aloitteisesti). Tarina oli mielenkiintoinen ja ihanan hektinen. Ennalta-arvattavuutta ei ollut liikaa, joten lukuinto säilyi loppuun asti.

Who run the world? GIRLS!

Menestyneiden naisten epäsuoraa valtataistelua ja juonimista oli jännittävää seurata sivusta. Tessin ajatusmaailma ja letkaukset olivat riemastuttavia, mutta minua häiritsi hieman Tessin suunnaton moraalittomuus ja jatkuva alkoholista uneksiminen kiperissä tilanteissa. Plussaa ehdottomasti kiinnostavasta kirjallisuusagentuurista ja businessmaailman naisvallasta! Miinusta liian "määräilevästä" alapäästä.

"Mikään ei vedä vertoja New Yorkin katukojujen hotdogeille. Niissä maistuu sadantuhannen pakoputken noki, karkeasti jauhettu epämääräinen liha ja syöpää aiheuttavat nitriitit. Ne ovat herkullisia." (s.164)

Tuomio:

Pidin tästä! Tämä oli todellista kevennystä arkeen. Tessin leväperäisyyttä ja moraalittomuutta lukuunotamatta viihdyin ja nautin tästä seikkailunomaisesta ja jännittävän kiihkeätempoisesta hömpästä. Kiva että kerrankin päähenkilö ei ollut täysin bimbo, vaan terävä-älyinen sekä menestynyt vahva nainen.

Suosittelen feministeille ja chicklit-faneille! Sopii hyvin tylsän arjen piristykseksi tai vaikkapa kevyeksi lomapokkariksi.


★ ★ ★

2 kommenttia:

  1. Muistan lukeneeni tämän vuosi sitten kovin odotuksin. Odotuksiin nähden petyin, enkä myöskään pitänyt tuosta Tessin alapäätyylistä. Mutta jos tarttuu tähän kirjaan juuri tuolla suosittelemallasi kevyellä lomalukemismielellä, niin silloin ihan viihdyttävä :)

    VastaaPoista
  2. Juu suuria odotuksia ei kannata tämän kirjan suhteen kerätä ja Tessin löyhää moraalia tulee katsoa läpi sormien jos kirjasta haluaa jotenkin nauttia :)

    Pidin siitä että kirja onnistui naurattamaan muutamaan otteeseen, joten perustunnelma kirjasta oli iloinen ja viihtynyt.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)