20.12.2011

Mari Strachan - Hiljaisuus soi h-mollissa

The Earth Hums in B Flat, 2009      Adlibris -->
337 sivua

Riipaiseva, nuoren tytön kasvutarina pienessä Walesilaisessa yhteisössä.

Vasta 12,5-vuotias Gwenni joutuu seuraamaan sivusta, kuinka järkyttävät tapahtumat seuraavat toisiaan ja kuinka hänen äitinsä saa hermoromahduksen, kun perheen salaisuudet pyrkivät päivänvaloon. Onneksi Gwenni osaa lentää. Unissaan Gwenni pääsee nauttimaan maan laulusta ja tarkastelemaan nukkuvaa kaupunkia kaikessa rauhassa yläilmoista, mutta vain hetkeksi, kunnes tipahtaa takaisin sänkyynsä kuorsaavan siskonsa viereen.

Arvio:

Minulla oli täysin toisenlainen käsitys tästä kirjasta. Kansikuva ei puhutellut minua, eikä takakansikaan niin suuresti innostanut. Silti tartuin kirjaan ja hupsista, tämähän oli TOSI HYVÄ!

Gwenni

Gwenni on kirjan kertojaääni. Erilainen ja ihanan mielikuvituksen omaava nuori tyttönen johdatti lukijan aluksi taivaalle nauttimaan fantastisesta lennosta sekä kauniista maailmankatselmuksesta ja pian taas takaisin todellisuuteen, mikä ei aina ollut kovin ruusuista. Gwenni ei ollut äidilleen kovin haluttu lapsi ja sai tuntea tämän useasti nahoissaan. Minua säälitti ja kauhistutti se, kuinka kylmästi Gwennin äiti suosi vanhempaa tytärtään. Onneksi Gwenni pysyi ihanan optimistisena ja sai tukea niin isältään kuin mummiltaankin. Silti kihisin raivosta, vaikka jotkut Gwennin äidin teot menivätkin hulluuden piikkiin.

"Se Alwenna on sitten hävytön tyyppi"

Alwenna oli Gwennin paras ystävä, jolta hän sai tietää kaikki kylän mielenkiintoisimmat jutut, sillä Alwennan äiti oli erityisen taitava kuulemaan kaikki tärkeimmät asiat ensimmäisenä. Voitte vain kuvitella, minkälaista juoruilua oli liikkeellä 1950-luvun kotirouvien keskuudessa! Pidin kovasti Alwennan röyhkeydestä ja minua säälitti Gwennin tilanne Alwennan paljastaessa kuiskattuja huhuja asioista, jotka liityivät Gwennin perheeseen. Gwenni joutui käsittelemään vakavia asioita hankalassa iässä ja hänen ymmärryksen kehitystä oli jännittävää seurata. Oli myös mielenkiintoista seurata kuinka ystävyyssuhde muuttui, kun prioriteetiksi tulikin pojat, entisten leikkien sijaan.

"Elämä potkaisee hampaille"

Kirjassa ei monenkaan elämä mennyt idyllisen muotin mukaisesti. Gwennin hyväntekijä ja kirjojenlahjoittaja Rouva Evans oli ihanan ystävällinen ja lämminhenkinen, toisin kuin Gwennin raunioituva äiti. Rouva Evans oli helpottavan tasapainoinen ja minua surutti hänen kurja elämä. Gwenni oli suloisen naiivi ja tietämätön Rouva Evansin todellisista huolista sekä äitinsä henkisestä romahtamisesta ja sen syistä. Tarina sai siis mielenkiintoisen ja lapsekkaan ulottuvuuden tapahtumien tarkastelussa.

Tuomio:

Gwennin maailma on ihanan maaginen ja ihmeellinen. Lapsekkain silmin järkyttävät tapahtumat saivat täysin toisenlaisen ilmeen.  Suurten salaisuuksien ja järkyttävien tapahtumien välissä Gwennin joutui hämmästelemään myös omaa kehitystään.  Erityisen ilahduttavaa oli Gwennin tyyli tarkastella maailmaa mielikuvituksensa voimin ja Walesilaisen perhe-elämän kuvaus, vaikka ruoka kuulostikin välillä aika karmealta. Tarina oli riipaiseva, mutta onnistui myös hymyilyttämään. Kirja oli siis suloisenkarvas!

Ps. tätä kirjaa lukiessa kannattaa varautua hyvällä teevarastolla. Teetä juodaan nimittäin jatkuvasti ja se maistui minullekin tavallista useammin :)


★ ★ ★ ★

4 kommenttia:

  1. Heh, minullekin kävi samoin teen kanssa. Minä odotin tämän kirjan olevan maagista realismia, kun kannessakin puhuttiin lentämisestä, mutta eihän se sitten ollut lainkaan sellainen. Pidin tästä kylläkin kovasti, joskin välillä Gwenni tuntui hieman liian naivilta, kun häneltä jäi niin moni asia ymmärtämättä. Mutta elämä 1950-luvulla Walesilaisessa syrjäkylässä ja uskonnollisessa perheessä on varmaankin ollut aika suojattua, joten ehkä tämä pysyi jotenkin uskottavuuden rajoissa. Luen mielelläni lisääkin Strachania, jos hänen toinen kirjansa joskus suomennetaan.

    VastaaPoista
  2. Minustakin Gwenni oli erittäin naiivi, mutta kuten sanoit ajan henki ja uskonnollisuus saattoi vaikuttaa asiaan..

    VastaaPoista
  3. Pidin tästä tarinasta. Viehätyin tarinan lapsikertojaan. Uskon, että walesilaisessa syrjäkylässä ja uskonnollisessa yhteisössä oli oma jujunsa. Kirja koukutti minut mukaansa ihan täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! En osannut lainkaa odottaa kuinka valloittava kertoja kirjassa oli!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)