22.3.2012

Bookcrossing-ensiaskeleita ja kevätarvonta!



Kirjaharrastelijana koluan jatkuvasti nettiä, etsien uusia innostuksia. Bookcrossing on minulle ihan tuttu juttu, mutten ole siihen oikeastaan koskaan sen kummemmin perehtynyt, johtuen luultavasti siitä, etten oikeastaan koskaan ole nähnyt yhtään, yksinään puistonpenkillä pyörivää kirjaa. Suomessa taitaakin olla yleisempää jättää kirja johonkin kiinteään bookcrossing-sivustolla rekisteröityyn pisteeseen.

Bookcrossing on siis idealtaan hieno, mutta vielä toiminnaltaan melko suppeaa täällä Suomessa. Bookcrossingin ideana on "vapauttaa" kirjoja maailmalle muiden lukuharrastajien iloksi. Kirja rekisteröidään Bookcrossing-sivustolla, rekisteröinnin jälkeen kirjalle saa oman seurantakoodin, joka kiinnitetään kirjaan ja  jonka avulla  kirjan matkailua voi seurata jatkossa netin kautta. Rekisteröity kirja siis yksinkertaisesti jätetään villisti jonnekkin, jonkun muun löydettäväksi, tai turvallisemmin kiinteään, rekisteröityyn "luovutuspisteeseen", jotka on listattu sivustolla. Unelmatilanteessa kirja matkaa reilusti alkuperäistä omistajaansa kauemmaksi..

Printtasin sivustolta muutaman koodilipukkeen ja ajattelin osan kuvassa pinotut kirjat viedä lähimpään Boockrossing-luovutuspisteeseen ja pari vapauttaa "villisti" jonnekin pääkaupunkiseudulle. Saa nähdä pääsevätkö kirjani pitkällekin matkalle!

Bookcrossing-sivustolta tulostettuja, ilmaisia koodeja.


Kevätarvonta!

Tälle arvonnalle ei ole mitään erikoista tarkoitusta... Minusta kevät on kaikkea muuta kuin kevätahdistuksen aikaa, sillä minusta on ihanaa kun lumivallit sulavat, asfaltti rahisee auton renkaissa, aurinko herättää aamulla kellon sijaan ja uudet istutukset heräävät eloon (eli suljen siis silmäni mm. likaiselta autolta, pölyisiltä ikkunoilta, kuraiselta koiralta ja melko suopitoiselta takapihalta).

On siis täysin hatusta vedetyn kevätarvonnan aika! Arvonnan palkintona on John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen-kirja (kovakantinen), josta arvion on kirjoittanut mm. Booksy (Booking it some more), Tessa (Aamuvirkku yksisarvinen) ja Satu (Satun Luetut).


Arvontaan osallistut vastaamalla muutamaan kysymykseen:

1. Mitä mieltä olet Bookcrossingista?
2. Ostatko vai lainaatko ennemmin kirjoja?
3. Oletko lukenut John Ajvide Lindqvistin tuotantoa? 

Arvonta päättyy 1.4.2012 klo 18.00! Onnea arvontaan!

11 kommenttia:

  1. 1. Voisin lähteä toimintaan mukaan, jos raskisin luopua kirjoista.
    2. nykyisin ostan enemmän, tai noh vaikea sanoa, tänäänkin hain laukullisen varauksia.
    3. En ole vielä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vaikeuksia luopua kirjoistani. En usko, että ikinä voisin vapauttaa mitään mahtavaa kirjaa, sillä haluan pitää omat suosikkini luonnollisesti kirjahyllyssäni.. :D Turhat ja pitkään hyllyssä pölyttyneet pääsevät nyt kuitenkin matkaan..

      Poista
  2. Jeii kiva arvonta!

    1. Olin joskus tosi kiinnostunut ko.toiminnasta, mutten sitten kuitenkaan innostunut tarpeeksi. Ehkä erikoisempien kirjojen kierrätys olisi hauskaa, varsinkin jos sellaisen saisi sitten luettavakseenkin, mutta en tiedä. Hauska idea, en vaan ole saanut aikaiseksi itse ryhtyä moiseen.

    2. Menee varmaan aika fifty-fifty. Kirppareilta ostelen löytyessä melko paljonkin ja sama pätee alennusmyynteihin, mutta uusia kirjoja täyshintaisena harvemmin. Nyt en ole hirveästi lainaillut kirjastosta mitään, kun omassa hyllyssä on aika paljon vielä leuttavaa.

    3. En! Olisi kyllä jo korkea aika.

    VastaaPoista
  3. 1. Bookcrossing on ihana ja jalo idea, jonka toivoisi menestyvän isommin. Eikö juna-asemat olisi aika ideaaleja paikkoja tiputtaa kirja napattavaksi jos haluaa sen lähtevään pitkällekin matkalle? Ihmiset kuitenkin lukevat junissa aika paljon.

    2. Todella vaikea sanoa. Ostan aina ihan hirveästi kirjoja kerrallaan esim kirjaston poistomyynnistä. Ja kirppareilta, Tietynlaiset kirjat nyt vain tahdon omistaa ja pitää hyllyn koristuksena. Uutena ja yksittäisenä ostan todella harvoin, uudet tulee lainattua kirjastosta jahka pahin tunku niitä kohtaan lievenee. (Esim. Emma Donoghuen Huonetta olen kärkkynyt jo kauan kirjaston saatavista, en raaski ostaa ja varaaminen tuntuisi jotenkin hassulta.) Mutta itse kysymykseen... suurimman osan etenkin roomaaneista ennemmin lainaan.

    3. En lainkaan ja tahtoisin hirveästi. Elokuvan näin ja se meni silloin harmillisesti vähän ohi. Olisihan se kiva lukea kirja ennen ensi katselua! :)

    VastaaPoista
  4. Bookcrossing on ihan hauska idea, mutta vähän epäilen sen toimivuutta. Ehkä juuri asemat ja junat yms olisivat hyviä paikkoja jättää ja poimia kirjoja. Itse löysin kerran bookcrossing kirjan Lontoossa kaupan ikkunalaudalta ja olin aivan haltioissani. Se tunne, että joku on ajatuksella jättänyt kirjan minun löydettäväkseni, oli aika kiva.
    Suosin lainaamista kirjoissa. Ostan oikeastaan ainoastaan kirppiksiltä ja joskus alennusmyynnistä. Tykkäisin omistaa enemmänkin kirjoja, mutta hinnat hirvittävät. Toisaalta kirppiksiltä tekee todella edullisia kirjalöytöjä eikä uutuuksiakaan tarvitse vuosia odotella.
    John Ajvide Lindqvistin tuotantoa en ole lukenut vielä lainkaan. Josko nyt...

    VastaaPoista
  5. Hei! Tässäpä vastauksia:

    1. Bookcrossing kuulostaa hauskalta ja sopisi hyvin minulle. Nuorena olin enemmän kiinni kirjoissani, mutta nykyään olen antanut niiden kulkea vapaana (antanut ystäville jne.). Vapauttavaa! Ja olisipa ihanaa löytää joskus jonkun jättämä kirja, täytyypä alkaa nuuskia katuja :)

    2. Nykyään lainaan 99,9% kirjoista, olenhan pihi nainen ;) Haluan myös irrottautua omistamisesta :)

    3. Kirjailija on minulle aivan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  6. 1. Bookcrossing kuullostaa hauskalta, mutta veikkaanpa ettei näin pohjoisessa pikku kunnassa sitä harrasteta lähiseuduilla aktiivisesti. Toisaalta, en raskisi luopua kirjoistani, olen kiintynyt niihin liikaa. :D

    2. Lainaan enemmän kuin ostan. Mutta jos jostain halvalla saa niin tarttuu mukaan, kun on kirjoista kyse. Haaveena oma pikku kirjasto!

    3. Olen lukenut Kultatukka, tähtösen. :)

    Kiva blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ..Oma persoonallinen kirjakauppa tai kirjasto olisi aivan ihana (mutta kohdallani vain unelmissa harhaileva käsite)..

      Poista
  7. Bookcrossing on mukava idea, saisi vain saada enemmän julkisuutta. Ehkä toimii isoissa kaupungeissa. Olen itse opetellut luopumaan kirjoista ja kierrättämään niitä reippaasti. Lainaan mieluummin kuin ostan, mutta kirppiksillä kirjojen hinnat ovat joskus niin alhaisia, että tulee kyllä paljon ostettuakin.
    Lindqvistin tuotantoa en ole vielä lukenut.

    VastaaPoista
  8. Olen äärettömän huono luopumaan kirjoistani. Varmasti voisin kokeilla bookcrossingia jos se olisi yleisempää.
    Ostan mielelläni kirjoja kirpputoreilta ja alennuslaareista, toki myös lainaan kirjastosta ja tutuilta.
    Lindqvistin kirjat ovat minulle kokonaan vielä vieraita.

    VastaaPoista
  9. 1. Bookcrossing on hieno idea, mutta ei ole vielä tullut kokeiltua. Joskus olen myynyt divarille tai huuto.netissä kirjoja, mutta ilmaiseksi eteenpäin niitä on mennyt vain kerran, blogiarvonnan myötä
    2. Sekä ostan että lainaan. Varsinkin pokkaritarjoukset ovat kaupoissa hyvin vaikeita ohitettavia ja kirjastosta tarttuu aina jotain mielenkiintoista mukaan. Nyt on kirjastosta lainassa 15 kirjaa ja oman hyllyn lukemattomien määrä lienee yli 100.
    3. Lindqvistiin en ole tutustunut muuta kuin muiden blogikirjoitusten myötä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)