16.11.2012

Charlaine Harris - From Dead to Worse (#8)

Gollancz, 2009
Suomeksi: Veren sitomat
359 sivua.

Adlibris -->

Hurrikaani Katrinan aiheuttamien tuhojen ja vampyyrien huippukokouksessa tapahtuneen räjähdyksen jälkeen Sookie on pyörällä päästään. Hän toivoisi elämän palaavan normaaliksi, mutta yliluonnollisessa maailmassa kuhisee. Ihmissusien lauman vihanpito johtaa naisten ja lasten murhiin, ja vampyyrit saavat vieraita, jotka yrittävät ottaa haltuunsa heikentyneen valtakunnan. Kaiken lisäksi Sookien ihmistiikeripoikaystävä Quinn on ollut kateissa räjähdyksestä asti. (Gummerus)

Arvio:

Kun edellinen osa oli mielestäni riman alitus, onnistui tämä kahdeksas osa vähän paremmin minua viihdyttämään!

Noitia ja tiikereitä

Sookien kämppis, Katrina-myrskyä ja noitavaltuustoa evakkoon lähtenyt Amelia ja hänen kissaksi noiduttu poikaystävä eivät enää ärsyttäneet läheskään niin paljon kuin edellisessä osassa. Totuin heidän läsnäoloon, vaikken vieläkään pidä heitä oleellisina henkilöinä. Sookien kadoksissa olevaa poikaystävää, Quinn:iä en sen sijaan vieläkään suodata, minun puolestani hän voi pysyä poissa kuvioista myös jatkossa. Quinn:in äiti ja sisko onnistuivat tällä kertaa ärsyttämään eniten ja olinkin kaikissa tilanteissa vain ja ainoastaan Sookien puolella.

Erikoislaatuisia sukulaissuhteita

Kiinnostavinta kirjassa oli ehdottomasti Sookien isoisoisä: vaikuttava keijuprinssi Niall Brigant, joka on vihdoin päättänyt astua jälkikasvunsa elämään. Sookie saa vihdoin uusia tiedonjyviä alkuperästään ja on onnessaan "uudesta" perheenjäsenestään. Nämä keijupaljastukset jäivät kiinnostamaan ja toivonkin, että seuraavassa osassa ilmenee jällee jotain uutta ja jännittävää. Vaikuttavassa keijuprinssi-ukissa oli jotain salaperäistä, joka jäi ainakin minulla askarruttamaan. Onko tuolla vaikuttavalla herrasmiehellä puhtaat jauhot pussissa?!

Tuomio:

Valitettavasti nämä kirjat eivät enää puhuttele samalla lailla. Kirja oli toki hyvä ja viihdyttävä välipala, mutta toistoa ja samanhenkisiä tapahtumia on kyllä jo turhan paljon. Kirjasarja rupeaa tuntumaan vähän pitkitetyltä ja kaipaisinkin pian jo päätöstä kaikelle. Jatko-osiin en enää suhtaudu samanlaisella innolla, mutta aion ne toki kuitenkin lukea, sillä kyllähän nämä kelpaavat paremman puutteessa!
. Etenkin Sookien keijupuoli kiinnostaa ja tietenkin suhteen kehitys Eric-vampyyriin.

❦❦❦


Muissa blogeissa: Jos vaikka lukisi, Kirjanrakastaja, Kirjaston kummitusKirjavinkit, Kuvia ja sanojaMustemaailmani ja Vinttikamarissa


Charlaine Harris - Sookie Stackhouse:

1. Veren voima (Dead Until Dark, 2001)
2. Verenjanoa Dallasissa (Living Dead in Dallas, 2002)
3. Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
4. Veren imussa (Dead to the World, 2004)
5. Verta sakeampaa (Dead as a Doornail, 2005)
6. Veren perintö (Definitely Dead, 2006)
7. Pahan veren valtakunta (All Together Dead, 2007)
8. Veren sitomat (From Dead to Worse, 2008)
9. Pedon veri (Dead and Gone, 2009)
10. Samaa verta (Dead in the Family, 2010)
11. Dead Reckoning (2011)
12. Deadlocked (2012)
13. Dead Ever After (2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)