11.11.2012

Karoliina Timonen - Aika mennyt palaa

Tammi, 2012
279 sivua.             Adlibris -->


Klarissa on nähnyt lapsesta asti eläviä unia menneestä ajasta. Kun hän aikuisena muuttaa miehensä ja kahden lapsensa kanssa Bostoniin, unet vahvistuvat huomattavasti. Unissa esiintyvän nuoren, kohtalokkaan Corinnen elämäntarina avautuu uni unelta Klarissalle, eikä hän suostu enää pitämään todentuntuisia näkyjään pelkkinä mielikuvituksensa tuotteina.

Arvio:

Kirjavan kammarin Karoliina teki sen, hän kirjoitti kirjan! Vieläpä oikein hyvän sellaisen!

Klarissan ja hänen perheensä välivuosi amerikassa ei ihan vastaa unelmia. Klarissa huomaa pian, ettei kotiäitiys olekaan sisäänrakennettu mekanismi ja entisenä uranaisena hänen on vaikea omaksua uusi asemansa. Järkyttäviksi muuttuneet unet juutalaisvainoja pakoon lähteneestä Corinnesta piinavat ja aviomieskin tuntuu painavan Klarissan huolet vain villaisella. Tukea ja ymmärrystä ei ole saatavilla ja lapsetkin tuntuvat muuttuvan välillä hirviöiksi...

Kaksi kohtaloa, yksi tarina

Klarissan ja Corinnen elämäntarinat etenevät kirjassa vuorotellen. Mielestäni harvoin kaksi (tai useampaa) rinnakkaista tarinaa sisältävät kirjat onnistuvat ylläpitämään molempia tarinoita tai kertojia mielenkiintoisina, yleensä jompi kumpi kiinnostaa aina huomattavasti enemmän. Kerrankin olin kuitenkin kiinnostunut yhtä paljon molemmista kohtaloista. Luvut olivat melko lyhyitä, mikä piti kirjan kiinnostavana ja teki lukemisesta erittäin koukuttavaa; aina oli pakko nimittäin jatkaa eteenpäin ja selvittää, kuinka toisen kohtalo vaikutti toiseen!

Dramatiikkaa

Koin kirjaa lukiessani monenlaisia tunteita: ahdistuin Corinnen valtavasta surutaakasta, ärsyynnyin Mikaelin käyttäytymisestä vaimoaan, Klarissaa kohtaan, suutuin Corinnen miehen karmeasta luonteesta ja julmistuin joidenkin naisten kieroutuneisuudesta. Tällaista tunnevuoristorataa en muista kokeneeni pitkään aikaan, minä kirjaimellisesti kihisin yksinäni tällä kotona ja olisin kovasti halunnut loikata kirjaan naisten avuksi! Jos jostain harmistuin, niin kirjan lopusta; mielestäni kahden ajan kohtalot kietoutuivat liiaksi yhteen ja esimerkiksi Klarissan aviomiehen ja lasten osallisuus koko asiaan oli liikaa.

Kostonjanoa!

Klarissa ja Corinne olivat molemmat mielestäni hienoja päähenkilöitä. Pystyin samaistumaan heihin heti kirjan alkumetreillä, siksi mm. koin niin laajan skaalan tunteita. Kostonhaluisena ihmisenä olisin kuitenkin toivonut kirjan naisilta aavistuksen tulisempaa luonnetta. Molemmat naiset hyväksyivät mielestäni aivan liikaa läheistensä huonoa käytöstä. Ymmärrän että Corinnen aikaan nainen ei voinut aina tehdä mielensä mukaan, mutta petyin vähän Klarissan alistuvaisuuteen. Nykyaikaisena uranaisena, hän olisi voinut puolustaa itseään vahvemmin miehensä aavistuksen sovinistista käytöstä vastaan. Mikään ei suututtanut pientä sisälläni asuvaa (yleensä hiljaista) feministiä enemmän, kuin Mikaelin ylimielinen bisnesmies-käytös, jonka mukaan naisen pitäisi lukittautua kotiin, omistaa elämä vain lapsille ja unohtaa omat unelmat, sillä aikaa kun hän itse käy intiimeillä lounailla uuden, hehkeän naistuttavansa kanssa.

Tuomio:

Pidin kirjasta kovasti. Kirja oli viihteellinen, muttei kuitenkaan aihepiiriltään liian kevyt. Tarina vei minua mukanaan ja pitkästä aikaa huomasin lukevani yömyöhään, en yksinkertaisesti voinut laskea kirjaa käsistäni! Molempien naisten kohtalot kiinnostivat yhtä paljon ja pitivät minua tiukassa otteessaan loppuun asti. Koin tunteita laidasta laitaan ja etenkin miesten epäreilu käyttäytyminen kuohahdutti. Tätä suosittelen!


❦❦❦❦


Muissa blogeissa (näitä onkin ennätyspaljon, huhhuh!) :D Aamuvirkku yksisarvinenAjatuksia kirjamaastaErjan lukupäiväkirjaIlselä, Jossun lukupäiväkirjaKasoittain kirjojaKirjaston kummitus, Kirjojen salainen puutarhaKirsin kirjanurkkaLeena Lumi, LuettuaLuetut ja lukemattomatLumiomenaMari A:n kirjablogi, Oota, mä luen tän eka loppuun, P.S. Rakastan kirjoja, Rakkaudesta kirjoihinSatun luetut, Sinisen linnan kirjasto, Vielä yksi riviVillasukka kirjahyllyssä  jne ...

6 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta arviosta, Emilie!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi tästä tunteita herättäneestä teoksesta! Todella nautittavaa draamaa, tätä lisää! :D

      Poista
  2. Tämä on ollut kyllä kumman suosittua luettavaa blogeissa. Mietin, pitäisiköhän itsekin lukea, kun se on näköjään niin in nyt...

    Sinulle on muuten tunnustus blogissani, käypä katsomassa:
    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/?view=sidebar#!/2012/11/a-blog-with-substance-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta!

      Minäkin yllättyin, että niin moni on jo tämän lukenut, osa arvioista on mennyt minulta ihan ohi. Tunnen olevani viimeisten joukossa! Suosittelen kyllä lukemaan, minusta tämän oli pitkästä aikaa ihanan koukuttavaa lukemista!

      Poista
  3. Nyt kun luin arviosi niin muistin minuakin hieman häirinneen tuo, että Klarissan ja Corinnen kohtalot olivat lopussa ehkä liiankin yksi yhteen. Mutta kokonaisuudessaan hieno tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli ainoa asia mikä kohdallani vähän latisti tunnelmaa, olisin tyytynyt vähempäänkin yhteyteen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)