6.2.2013

Kami Garcia & Margaret Stohl - Lumoava kirous (#1)

Beautiful Creatures, 2009
Suom. Aila Herronen                     Adlibris -->
Wsoy 2013, 527 sivua
(Arvostelukappale)


Gatlinin pienessä kaupungissa ei ole suuria salaisuuksia, kaikki tuntevat toisensa ja juorut kulkevat nopeasti. Kun kouluun saapuu uusi tyttö, tietävät pian kaikki kyseessä olevan kummallisen, eristäytyneen Macon Ravenwoodin sukulaistyttö, ja siis varmasti kummajainen itsekin. Ethan Wate ei kuitenkaan suostu tuomitsemaan tyttöä heti alkukättelyyn, varsinkin kun hän tajuaa nähneensä viimeaikoina erikoisia unia juuri Lenasta. Ethan ja Lena tuntevat välillään voimakasta vetovoimaa, mutta Lena kantaa mukanaan kirousta, eikä hänen tulevaisuutensa saati mahdollisuutta rakkauteen ole taattu.

Arvio:

Olipas raikastavan erilainen urbaani fantasia. Olen varmaankin joskus maininnut että yliluonnollisista asioista tunnen eniten vetoa noituuteen, joten tämä oli juuri sellainen virkistävä seikkailu, jota kaipasinkin tähän saumaan.

Ei vampyyrejä tai ihmissusia, vaan loihtijoita ja kirouksia!

Lena Duchannes on kirotun noitasuvun jälkeläinen. 16. syntymäpäivänään hän joutuu lunastetuksi, tuomituksi ikuisesti joko valoisaksi tai pimeäksi loihtijaksi. Kirous on pyörinyt suvussa jo Amerikan sisällissodasta asti, mutta muutosten tuulia on ilmassa. Lena toivoisi tietenkin hartaasti pysyvänsä valoisana, etenkin nyt kun hän on tavannut Ethanin, tavallisen kuolevaisen, johon hän tuntee olevansa kytköksissä jo ennen heidän varsinaista tapaamistaan. Lenan temperamentti nostattaa kuitenkin myrskyjä Gatlinin pikkukaupungissa, eikä tunnelma ole aina kovin valoisa.

Kertojaäänelle luonnetta

Kirjan kertomus on Ethanin näkökulmasta, tämä toimi ihan hyvin, paitsi että olisin kaivannut vähän miehisempiä tai edes vahvemmin poikamaisia piirteitä Ethanille. Minusta hän vaikutti aika lepsukalta, eikä Lenan ja Ethanin nuori rakkaus tuntunut mm. siksi kovin sävähdyttävältä, ainakaan aikuiseen makuun. Ethan oli kuitenkin oikein sympaattinen hahmo ja Lena puolestaan mukavan synkkähenkinen runoilijatyttö. Pliisusta romantiikasta huolimatta, tarinan muu puoli toimi hyvin, joten luin kirjaa innostuneena eteenpäin.

Loihtijamaailma

Pidin siitä, ettei kirjan paranormaali puoli ollut liian räikeää. Magiaa löytyi, mutta juuri ympäristöönsä sopivaa. Todellinen- ja loihtijamaailma olivat mielestäni hyvin sulautettu yhteen ja oli mielenkiintoista seurata kuinka piilotettu maailma paljastui pala palalta Ethanille. Etenkin eristäytynyt Macon Ravenwood ja Ravenwoodin kartano olivat minusta yksinkertaisesti ihastuttavia! Alati muuttuva maaginen talo oli lumoava ja Maconin synkkä, salamyhkäinen luonne ja häneen liitetty susimainen jättikoira Boo (Kuin surmaisi satakielen Boo Radleyn mukaan) olivat minusta mystisen kiinnostavia. Minut lumosi täysin myös loihtijoiden oma kirjasto (tietenkin) "Lunae Libri", jonka salaisuudet jäivät kuitenkin vielä avoimiksi.

"Mean Girls"

Ainoa asia, mikä vei paljon pisteitä, oli koulumaailma! Minusta koko koulumeininki oli kammottavan huonosti kehitelty! En tiedä kuinka paljon suomalainen, tasa-arvoinen koulutus vaikutttaa mielipiteeseeni, mutta minusta kirjan High School oli hoopoa ja Mean Girls-tyyli todella naurettavaa. Etenkin tyttöjen hierarkia tuntui minusta myös amerikkalaisella näkökulmalla katsottuna absurdilta, enkä oikein ymmärtänyt miksi Lena ja Ethan ottivat niin henkilökohtaisesti koulun pienisieluisten mielipiteet ja teot. Onneksi koulumaailma ei ollut pääsijainen toimintapiste, mutta sitä oli kuitenkin tarpeeksi vähentääkseen ikävästi kirjan pisteitä.

Tuomio:

Seikkailu käy kirouksen syntymisen, pikkukaupungin tiivishenkisen syrjinnän ja Ethanin sekä Lenan yhdessäolon vaikeuksien läpi. Kirouksen alkuperä ja sen taustalla pyörivä tragedia oli minusta koukuttavinta ja loihtijamaailman salaisuudet, sekä tavisten osuus siihen jäivät kiinnostamaan eniten. Ethanin ja Lenan suhde oli aavistuksen liian laimea makuuni, mutta pääosin pidin kirjasta ja haluan kyllä lukea myös jatko-osat. Elokuvatraileri tuli minulle tutuksi reilusti ennen kirjaa, mutta nyt kirjan luettuani, casting on minusta epäonnistunut. Kirja puolestaan oli oikein mukava ja raikas lukukokemus. Suosittelen jos pidät paranormaaleista Young Adult-kirjoista!


❦❦❦


Elokuvatraileri (2012):

Elokuvan tiedot IMDb:n sivuilla.
Kirja WSOY:n sivuilla.

Caster Chronicles -sarja:

Lumoava kirous, (Beautiful Creatures, 2009)
Beautiful Darkness, (2010)
Beautiful Chaos, (2011)
Beautiful Redemption, (2012)

5 kommenttia:

  1. Bongasin tämän kirjakaupassa jokin aika sitten ja siitä lähtien olen miettinyt kannattaisiko laittaa varaus kirjastoon. Vähän mietin, että tämä on varmaan sataan kertaan luettua paranormaalia teiniromanssia, mutta ehkäpäs tämän bloggauksesi ja suosittelujesi perusteella voisinkin varailla kirjan itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Kyllähän tässäkin kirjassa tuo nuorten romanttinen puoli on vähän samanlaista kuin muissakin, mutta minusta tämä poikkesi muuten mukavasti muista paranormaaleista nuorten kirjoista! Loihtijat ja heihin linkitetty kirous jaksoi innostamaan ainakin minua loppuun asti! :)

      Poista
  2. Vaikuttaa aika kiinnostavalta, tosin tuo mainitsemasi koulumaailma vähän epäilyttää. En kuitenkaan ihan heti tähän tartu (vannomatta paras) kun noita sarjoja on muutenkin niin monta kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvä, mutta suoraan sanottuna se koulumaailma tökki kyllä pahasti. Onnistuin itse antamaan sen vähän anteeksi, kun tapahtumat eivät (onneksi) pyörineet niin paljon siellä koulun käytävillä.. :)

      Poista
  3. Haastoin sinut: http://annaminunlukeaenemman.blogspot.fi/2013/02/sain-matkalla-mika-mika-maahan-blogista.html#comment-form

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)