5.7.2013

Jean M. Untinen-Auel - Mammutin metsästäjät (#3)

The Mammoth Hunters, 1985
Suom. Erkki Hakala
Wsoy 2002, 852 sivua.


Ayla ja Jondalar ovat lähteneet pienelle vaellukselle lemmenlaaksostaan. Matkallaan he törmäävät mamutoiheimoon, ja Jondalar suostuttelee Aylan jäämään hänen kanssaan heimon vieraiksi. Mamutoiheimolaiset hämmästelevät Aylan ja Jondalarin seurassa viihtyisästi tarpovia hevosia ja ottavat mieluusti nuoren parin vieraakseen. Aluksi muita ihmisiä aristeleva Ayla löytää pian yhteisen sävelen heimon kanssa ja etenkin heimossa asuva, puoliksi klaanilainen pikkupoika, nostattaa Aylan muistohin tämän oman, klaanikansan parissa elävän poikansa, Durcin.

Eläminen muiden ihmisten seurassa tuo Aylan elämään uutta iloa, mutta myös surua.

Arvio:

Oi miten ihanaa oli palata pienen tauon jälkeen taas Aylan pariin! Satuin kirjastossa lukaisemaan ensimmäisen sivun aluksi vain pohtien, jaksanko todella nyt tällaista järkälettä, mutta kirjan seikkailu nappasin minut saman tien mukaansa ja pakkohan minun oli siis kirja kantaa kotiin asti.

Upea maailmankuvaus

Kirjan upea maailmankuvaus saa lukijan todella sukeltamaan tuohon esihistorialliseen aikaan. Mielenkiinoiset henkilöt ja tapahtumat jaksavat kiinnostaa ja etenkin runsaasti kuvaillut elintavat kiehtovat minua tässä kirjasarjassa kovasti. En tiedä kuinka todenperäisiin faktoihin nuo elintavat perustuvat, mutta ainakin ne kuulostavat uskottavilta. Metsästys ja ihmisen kyky käyttää metsästetyn eläimen koko ruho hyödyksi erilaisiksi tarve-esineiksi on suorastaan hämmästyttävää!

"Kun ikivanha maa käänsi vähitellen kasvojensa jäisen, pohjoisen puoliskon kiertämäänsä suurta kirkasta tähteä kohti, myös jäätiköiden tuntumassa lepäävät seudut tunsivat leppeän lämmön suudelman ja heräsivät hitaasti talven syvästä ja kylmästä unesta. Kevät havahtui aluksi vastahakoisesti, sitten rajusti kuin ainakin vuodenaika jolla on kiire ja heitti yltään jääkuoren riehakkaalla paiskaisulla, joka kasteli ja hätkähdytti eloon maankamaran" s. 525

Uudet tuulet

Aylan ja Jondalarin poistuminen laaksostaan ja siirtyminen uuden heimon ja uusien ihmisten pariin oli juuri sitä, mitä edellisen kirjan loppupuolella jo kaipasinkin. Eläminen muiden seurassa toi uusia ongelmia ja kimurantteja tilanteita Aylan ja Jondalarin suhteeseen ja etenkin Aylan sopeutuminen mamutoiheimoon oli ihastuttavaa! Nautin suuresti Aylan saamasta huomiosta ja muiden hämmästyneistä ilmeistä Aylan hallitessa taitavasti hevosiaan, enkä malttanut millään odottaa, koska heimolaisille selviää mitä kaikkea Ayla todella osaa, kuten esim. tulentekoa. Kuvittelin mielessäni jo valmiiksi heimon järkyttyneitä ilmeitä Aylan luolaleijonanpennun astellessa kuvioihin!

Suhdesotkuja

Aylan monipuoliset taidot ja nopea äly kerää heimossa ihailijoita, eikä Jondalar pian ole ainoa Aylaa piirittävä mies. Aylan ja Jondalarin suhdesotkua käsiteltiinkin kirjassa suurimmalta osin ja osittain sitä tuli mielestäni jopa liikaa, ongelmana kun oli vain yksi säteilevästi hymyilevä, tummaihoinen Ranec, jonka elämäntehtäväkseen muodostui Aylan saaminen omalle makuusijalleen, hinnalla millä hyvänsä.

Pidin todella paljon mamutoiheimon monipuolisesta ja hyväksyvästä ilmapiiristä ja minusta oli riemastuttavaa, kuinka päinvastaisia mamutoiheimon normit olivat verrattuna klaanikansaan, jossa Ayla varttui. Latuskapäiden alistaessa naisenpuoliaan, mamutoiheimo nosti omansa kultaiselle korokkeelle. Aylan poikkeava käsitys naisen asemasta ja tietämättömyys ihmissuhteista loi kirjaan suuren suurta draamaa ja minulta meinasi todella mennä hermo, koska Ayla ja Jondalar eivät vain kyenneet puhumaan ongelmiaan selviksi, niin helppoa kuin se olisi ollut. Aylan heittäytyminen blondiksi ja Jondalarin luupäisyys oli piinaavaa, mutta myös nautinnollista luettavaa.

Tuomio:

Vaikkakin Aylan seikkailut jaksoivat yhä kiinnostaa, kirjassa tuntui olevan turhan paljon toistoa. Metsästys ja Aylan teenkeitto on nyt tullut aika selväksi, ja toivon, että seuraavassa kirjassa nämä jätetään vähän vähemmälle. Olisin kaivannut Aylan ja Jondalarin suhdesotkuun ja riidanaiheisiin monipuolisuutta, sillä samaa aihetta vatvottiin läpi kirjan. Kirja ilahdutti myös jälleen kerran intensiivisillä seksikohtauksilla, mutta nämä "emon ilot" eivät harmillisesti enää sisältäneet mitään uutta ja sävähdyttävää, vaan tuntuivat loppua kohden hiukan pakotetuilta lemmenkohtauksilta. Kuten edellisessäkin, minua riemastutti Aylan poikkeavuus, taito hallita eläimiä ja Aylan ihmiskuntaa ravisuttavat keksinnöt, vaikkakin niitä on jo yhden ihmisen elinkaarelle hämmentävän paljon.


❦❦❦


Maan lapset-sarja:

1. Luolakarhun klaani (The Clan of the Cave Bear, 1980)
2. Hevosten laakso (The Valley of Horses, 1982)
3. Mammutin metsästäjät (The Mammoth Hunters, 1985)
4. Tasangon vaeltajat (The Plains of Passage, 1990)
5. Luolien suojatit (The Shelters of Stone, 2002)
6. Maalattujen luolien maa (The Land of Painted Caves, 2011)

Adlibris -->
Bookplus -->

4 kommenttia:

  1. Aylaa minäkin aikoinani seurasin aktiivisesti, mutta sitten jossain kohtaa sarja jäi kesken, kun yksi osa välistä oli vaikea löytää... Pitäisi varmaan ottaa uusiksi ja lukea loppuun saakka tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin tämän sarjan vasta viime vuoden puolella, mutta olen todella nauttinut kirjoista! Kirjat ovat kyllä hurjan paksuja, mutta kerronta on sujuvaa ja maailma niin tyystin toisenlainen, joten lukeminen on sujuvaa ja kirja luku hoituu hyvässä tahdissa.

      Aylaa jää oikein kaipaamaan kun kirja aina loppuu! :)

      Poista
  2. Sarja on ollut yksi suosikkejani :) Harmittaa vain kun loppua kohti tuota toistoa alkoi olla jatkuvasti enemmän ja erityisesti viimeinen osa olisi kaivannut tiivistämistä.

    Blondi ja luupää kuvaa pariskuntaa oikein osuvasti tässä kirjassa :D Itsekin jupisin tätä lukiessani, että miten voikin olla noin vaikeaa avata suutaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jupista" onkin loistava sana, juuri sitä minä tein, jupisin itsekseni Aylan ja Jondalarin piinalliseksi käyviä tilanteita!!

      Harmi jos sitä toistoa on muissakin kirjoissa. Vähän olisi tämäkin jo kaivannut pientä tiivistystä, samoja asioita pyöriteltiin aika paljon. Onneksi Ayla on kuitenkin sen verran ihana persoona, että jaksan vielä kiinnostua jatko-osista! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)