10.4.2014

Takaisin ratsaille?

Pitkästä aikaa blogikirjoituksen parissa! Pitkän tauon aiheuttama syyllinen on minussa kasvava pieni olento, jonka laskettu maailmaansaapumisaika olisi viikon päästä maanantaina (hui!!).

Raskauden pahoinvoinnit veivät minulta totaalisesti voiman ja innon lukemiseen, eikä into jostain syystä ole vieläkään täysin palautunut, vaikka olo on ollut koko loppuraskauden hyvä. Olen kuitenkin hiljaisesti seurannut teidän muiden kirjabloggauksia ja haaveillut paluupäivästä rakkaan kirjaharrastuksen ja bloggauksen pariin.

***

Kaiken tuon ehdin siis kirjoittaa, mutta en postata, koska pieni tyttäremme päätti saapua juuri silloin maailmaan! Tyttömme syntyi siis viikko ennen laskettua aikaansa aprillipäivänä. Voitte vain kuvitella kuinka moni täysin uskoi, että Jorvissa ollaan ja h-hetki on käsillä!

Arki on lähtenyt loistavasti ja suht rauhallisesti käyntiin, mutta vielä en ole kerennyt lukaisemaan kirjan kirjaa. Kirjat ja blogi saavat vielä hetken siis odotella, sillä toistaiseksi olen niin lumoutunut äitiydestä ja pienestä 2900 grammaisestamme, etten raaski täysin irtaantua arjesta... ihan vielä.

Kaipuu bloggaamiseen on kuitenkin hiukan heräillyt ja olen kovasti kadehtinut lukusaavutuksianne ja haaveillut omasta paluustani blogimaailmaan. Olen tässä tänään kovasti miettinyt, mikä olisi sopiva "paluukirja" kun blogipaluun aika sitten koittaa. Jotenkin haluan sen olevan todella hyvä ja mukaansa nappaava, jotta entinen lukuinto iskeytyisi minuun samanveroisena kuin ennen, vaikka aika onkin nykyään rajatumpaa. Olisiko paras kirja sitten jokin takuuvarma oma suosikki, yleisesti hehkutettu menestyskirja vai oikein kevyt ja hötöinen hömppä??

Millä kirjalla itse päihititte sitkeän lukujumituksen?



17 kommenttia:

  1. Suuret, suuret onnittelut uuden lukutoukan syntymän johdosta! ;)

    Minulla on käynnissä pariisilainen kevät, ja ainakin toistaiseksi Pariisi-kirjat ovat tuoneet lukuintoa mukanaan. Voin siis suositella jo lukemaani Nicolas Barreaun Rakkausromaanin reseptiä tai juuri kesken olevaa Hélène Grémillonin Uskottuni.

    VastaaPoista
  2. Oi, täällähän oli ihana uutinen odottamassa! Onnea kovasti pienestä ihmeestä :)

    VastaaPoista
  3. Onnea!! :)

    Ehkä joku takuuvarma oma suosikki voisi olla hyvä valinta kirjaksi, tutun tarinan kanssa ei sekään niin haittaisi jos keskittyminen välillä häiriintyisi muiden seikkojen vuoksi... :)

    VastaaPoista
  4. Hih, oli pakko tulla käymään blogissasi, kun näin bloggerini uutisvirrasta tuon ihanaisen vaippakakun kuvan! Tuli mieleen viime kevään ihanat vaippakakun "leipomishetket" siskon kanssa, kun eräs toinen siskomme sai vauvan!

    En ehkä osaa antaa mitään sinulle sopivia täsmävinkkejä lukujumitukseen, mutta kehotan suuntaamaan Hullujen päivien kirjapinojen ääreen, niin ehkä lukuhimo iskee! Itse tulin juuri äsken kotiin sieltä ja meinasi mennä pasmat aivan sekaisin, kun en tiennyt, mitä kaikkea voisinkaan haluta ja ostaa! Anni Blomqvistin Myrskyluoto lähti matkaan pokkariversiona, muutaama muu kirja jäi vielä harkintaan :)

    Onnea kovasti pienestä uudesta elämästä! Toivottavasti blogi- ja lukuinto lähtee taas pian nousuun! :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! ♥ Voin kuvitella, että jos joku sanoisi minulle aprillipäivänä olevansa synnyttämässä, voisin pari hetkeä miettiä, että onko tämä totta vai ei. :D

    Minulla viimeisin lukujumi lähti Sudenmorsiamella ja heti sen perässä Siilolla, jonka luin kolmessa päivässä - ei vaan voinut laskea kädestään. Hyvä lukujumin päihittäjä siis kokemukseni perusteella on joko klassikko tai uutuus, kunhan se vain on sellaisesta genrestä, josta pitää paljon tai aiheesltaan todella mielenkiintoinen. Esimerkiksi teos, jonka tahtoisin lukea ja joka voisi olla hyvää lääkettä lukujumin, on tuore Piiraan maku makea.

    VastaaPoista
  6. Kovasti onnea uudesta perheenjäsenestä!

    Päihitin oman lukujumini viime kuussa Sarah Watersin Yövartiolla, joka paksuudestaan huolimatta oli sopivan kevyttä luettavaa ja sai tarttumaan siihen joka ilta suurella innolla. Vieraasta kartanossa et arviosi mukaan pitänyt, mutta suosittelen tutustumaan Watersin muihin teoksiin. Silmänkääntäjä erityisesti oli hieno.

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea! <3 Kun olin itse vastaavassa tilanteessa, luin enimmäkseen kaikkea kevyttä ja kaikkea mikä tuntui hyvältä pehmoisille aivoille :) Ehdin muuten tuolloin yöllisten imetyssessioiden aikana lukea tosi paljon kun alkuun pääsin! ;)

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea, onnea! :) Minä olen vähän samassa jamassa (kuopus syntyi kaksi viikkoa ennen aprillipäivää :D), ja tällä hetkellä luen lähinnä kaikkea kevyttä sanan kaikissa merkityksissä. Tiiliskivi on imettäessä vähän vaikea käsitellä, eikä univelkainen aivoparka oikein jaksaisi mitään kovin korkeakirjallista käsitellä. Dekkareita, sarjakuvia, nuortenromaaneja,... Tsemppiä lukujumituksen selättämiseen!

    VastaaPoista
  9. Sylin täydeltä onnea! Aprili päivä on hyvä päivä syntyä, vaikka siitä sitten saakin kuunnella vitsejä koko ikänsä (t: yks toinen aprillipila). Kannattaakin keskittyä pikkuiseen, ne kasvavat niin hurjan nopeasti :-)

    VastaaPoista
  10. Sydämelliset onnittelut! :) Mukavaa, että blogitaukoosi oli noin ihana syy, ettei mitään vakavaa ollut sattunut.

    Olen tämän vuoden aikana hurahtanut Helena Wariksen Pohjankontu -trilogiaan, josta olen lukenut ensimmäisen ja toisen osan. Viimeinen osa odottaa vielä lukemista, sillä olen vähän säästellyt sen lukemista myöhemmäksi. Se voisi olla sopivan leppoisaa fantasiaa luettavaksi. Muistaakseni olet joskus kirjoittanut lukevasi mielelläsi myös fantasiaa historiallisten romaanien lisäksi. :)

    VastaaPoista
  11. Onnea!!
    Vauva-aika on niin ihanan omatahtistaan, että kaipaan sitä joskus. Siis lähinnä esikoisen kohdalla, kun oikeasti pystyi keskittymään vauvaan. :)
    Lukujumiin suosittelen muiden tavoin jotakin helppoa, ennestään tuttua. Ehkä mukavien muistojen virkistäminen herättävät myös halun lukea jotakin uutta.

    VastaaPoista
  12. Voi että, oikein paljon onnea koko perheelle <3 Ei ihme, että olet pitänyt taukoa blogistasi :)

    Lukujumiin voisi sopia joku kevyehkö kirja, ehkä joku ennestään tuttu suosikki. Mitään tiiliskivikirjaa en välttämättä tähän hetkeen suosittelisi.

    VastaaPoista
  13. Voi ihanaa, suuret onnittelut pikkuisesta! :)

    Kokemukseni mukaan lukujumin murtamiseen sopii ihan millainen tahansa kirja, kunhan se vain itseä kiinnostaa. Ehkä kuitenkin vauva-arjessa jokin kevyt ja nopealukuinen voisi toimia parhaiten, olettaisin, sillä sellaisen pariin on usein helppo siirtyä lyhyeksikin hetkeksi ja palata sieltä arkeen hyvinkin nopeasti. :)

    VastaaPoista
  14. onnea !
    Vauvan kanssa lukeminen onkin haasteellista, suosittelen kevyehköä kirjallisuutta jo siksi että kun nukahdat sen kirjan kanssa niin ei tule sitten kallovammaa.

    Itse jumin tullessa luen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon.
    Siinä on kauniisti järjestellyt kirjaimet, mukavassa muodossa eikä tarina ole liian monimutkainen.

    VastaaPoista
  15. Aikoinaan luin sekä Anna että Emilia kirjat uusiksi, jätin Anna omassa kodissaan väliin. Sitten Agatha Christiet, jos on tosi väsynyt, niin Christien lyhyet toimii esim. Herkuleen urotyöt.

    VastaaPoista
  16. Kiitos onnitteluista ja kirjaehdotuksista! Huh, nämä ensimmäiset viikot ovat vastasyntyneen kanssa kyllä aika intensiivisiä. Tämä yksilö kun viihtyy parhaiten ennemmin sylissä, kuin omassa sängyssään. Eiköhän tämä kohta helpota ja arki asetu paikoilleen. Ajattelin kokeilla aloittaa lukujumin päihityksen omalla suosikkikirjalla, menestysromaanilla ja klassikko-statuksenkin saavuttaneella Harry Potterilla (-ja Azkabanin vanki, joka on mielestäni kirjasarjan paras osa). :)

    VastaaPoista
  17. Onnea onnea onnea!

    Ja Potter on varmasti oiva valinta lukujumin selätykseen ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)