24.7.2014

Tähtiin kirjoitettu virhe - THE MOVIE


Pääsin vihdoin katsomaan tätä John Greenin kirjaan perustuvaa elokuvaa. Tuntui hyvältä ja ansaitulta päästä hetkeksi johonkin ilman vauvaa, jonka viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika itkuisia. Sopivan korvikkeen löytäminen allergiaepäilyksien alla on melkoista vuoristorataa ja voimat ovat ollaat aika lopussa.

Kirja (arvostelu löytyy täältä) ei herättänyt luvattuja suuria tunteita, mutta otin elokuviin varmuuden vuoksi nenäliinapaketin, jos vaikka sattuisinkin herkistymään. No en herkistynyt. Elokuva oli kuten kirjakin, keskinkerktainen. Ihan ok, ehkä jopa vähän tylsä kun kerran tiesin juonen ja sen käänteet jo etukäteen.

Roolit

Näyttelijät istuivat rooleihinsa mielestäni hyvin, eikä kukaan varsinaisesti häirinnyt (paitsi Van Houten ehkä hiukan). Mielestäni Hazelin luonne, jonka vaihtelevuus häiritsi kirjassa, oli elokuvassa paremmin kasassa. Hazelin suhde äitiinsä oli minusta myös kivemmin esillä ja ehkäpä tuoreena äitinä pidinkin kaikkein eniten juuri Hazelin kepeästä suhteesta vanhempiinsa (toki tätä edesauttoi True Blood-Sam ja "se Jurassic Park-nainen").

2h 07min

Elokuvaan oli lisätty huumoria, joka toimi mielestäni hyvin, mutta kokonaisuus oli jotenkin kömpelö. Olisin toivonut etenkin elokuvan soundtrackilta jotain toimivampaa kokonaisuutta. Plussaa kuitenkin siitä että elokuva oli niin uskollinen kirjalle, kuin elokuva vain voi olla. Ehkäpä juuri siksi vähän tylsistyin tämän hiukan yli kaksi tuntia kestävän elokuvan parissa, koska tuntui kuin olisin sen justiinsa jo nähnyt.

Syöpä

Elokuva teki kyllä kaikkensa rutistaakseen katsojistaan kyyneleitä. Syövällä ja läheisten surulla mässäiltiin huomattavasti kirjaa enemmän ja välillä kohtaukset tuntuivat ärsyttävän pitkiltä. Koin surullisimmaksi kohdaksi Hazelin syöpäkertomuksen ja siihen liittyvät pätkät. Siinä vaiheessa tuntui että haluan äkkiä takaisin tyttäreni luo, rutistaa häntä oikein kunnolla ja toivoa ettei moista syöpäkammotusta ikinä tule meidän perheeseen.

The End

En luultavasti jaksaisi katsoa elokuvaa enää toistamiseen, mutta kirjan rinnalle tämä oli kiva kokemus! Näin herkkien ja pehmoisten roolien jälkeen en muuten voi mitenkään kuvitella enää "Hazelia" ja "Augustusta" Divergent-elokuvaan, joka on minulta vielä näkemättä....en sitten mitenkään!

* Tämä elokuvaelämyksen minulle tarjosi SF Film Finland

2 kommenttia:

  1. Minuakin häiritsi vähän Van Houten, kyllähän Dafoe roolin hyvin tekee mutta ei tuntunut minusta kirjan kuvaamalta hahmolta. Itse pidin kyllä elokuvasta ja silmätkin vähän kostuivat, mutta se on kyllä totta etten katsoisi välttämättä tätä uudestaan ainakaan heti. Kirjan voisin kyllä myöhemmin lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli leffan suhteen tosiaan aika samat fiilikset kuin kirjankin. Elokuva oli niin uskollinne kirjalle. Van Houtenista muodostin itsekin erinäköisen/tyylisen hahmon mielessäni. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)