18.11.2014

Stephen King - Painajainen

Kirja: oma hankinta
'salem's Lot, 1975
Wsoy 1990, 475 sivua
Suom. Heikki Karjalainen


Kirjailija Ben Mears palaa kotikaupunkiinsa Salem's Lotiin aikeinaan kirjoittaa kirja pelätystä ja hylätystä talosta sekä nuoruuden kauhuistaan. Hiljaisella pikkukaupungilla ei ole aavistustakaan taloa asuttavasta pahuudesta ja yön tullen hiipivästä painajaisesta.



Arvio:

Elämäni toinen Kingi ja jälleen olen näköjään valinnut kirjan, joka ei kuulu siihen pelottavimpaan kategoriaan...Voi pahus! Onneksi kauhun määrä ei määrittele kuitenkaan kirjan hyvyyttä ja Kingin sujuva kerrontatyyli innosti lukemaan kirjan loppuun asti hyvillä mielin.

Tuttuja juttuja

Tartuin Painajaiseen pelonsekaisin tuntein, tietämättä lainkaan tarkalleen mistä kirja kertoo, sillä halusin antaa juonen yllättää minut täysin. En tosissani lainkaan osannut odottaa vampyyritarinaa, ja hiukan jouduin siis pettymään, koska odotin jotain painajaismaisempaa tunnelmaa ja pirullisempia juonenkäänteitä. Nykyään vampirismi on niin täysin koluttu aihepiiri ettei se meinaa enää nykylukijaa säväyttää, vaikkakin tässä 70-luvulla julkaistussa kirjassa vampyyrit olivat mukavasti sieltä perinteisemmästä päästä. Vampyyrit ovat kuitenkin minulle jo liian tuttuja ja turvallisia pimeyden olentoja ja kaipasin kirjaan demonisempaa kauhua.

Laadukasta kerrontaa

Koska juoni ei täysin purrut, keskityin paljon Kingin kirjoitustyyliin, ja on kyllä sanottava että kyllä tässä lukijaa hemmotellaan taitavalla kerronnalla ja mieleenpainuvilla kohtauksilla! Vaikka juonen pääpiirteet eivät minua innostaneetkaan, oli juonen etenemistä miellyttävä ja myös mielenkiintoista seurata. Lukeminen tuntui sujuvalta ja etenkin henkilöhahmot olivat mieleenpainuvia. Hahmoja oli kirjassa aika paljon, mutta King onnistui luomaan jokaiselle yksilöllisiä piirteitä hämmentämättä lukijaa liikaa.

"Hänen katseensa liukui uneliaasti tulenlieskoihin kun huulet ja hampaat tekivät työtään hänen kaulallaan, ja savu oli mustaa, mustaa kuin yö, se peitti kuuman metallin värisen taivaan, muutti päivän yöksi." s. 415

Tuomio:

Pidin kirjasta, mutta koska ennakkokäsitykset murenivat liian tuttujen verenimijöiden takia, koin pientä pettymystä. Olin valmis hurjasti pelottavampaan lukukokemukseen, ja vaikka kaupunkia kukkulalla valvova pimeä Marstenin talo tuntui aluksi aika jännittävältä paikalta, ei se lopulta onnistunut nostamaan kaipaamaani kauhuntunteita pintaan. Pidin kovasti Kingin kerronnasta, mutta kaipasin tarinaan naisellisempaa kosketusta. Kingille ilmeisesti aika ominaista verenvuodatusta oli paljon ja tämä "splatter"-meininki ei minua täysin ihastuttanut. Koin kirjan välillä vähän turhan miehiseksi, mutta kunnioitukseni kirjailijaa kohtaan ei horju. Haluan seuraavaksi lukea Hohdon!

❦❦❦

Kirjaan perustuva elokuva: imdb

Aikaisemmin luettua: Carrie

8 kommenttia:

  1. Minulle Kingin Painajainen oli melko lailla ensimmäinen vampyyrikirja jonka luin..siis pikkuvampppyyri-sarjan jälkeen ja ensimmäinen niin sanotusti pelottava vampyyritarina. :D Sen lukemisesta on jo aikaa melkonen määrä vuosia ja ainakin silloin se onnistui kauhistuttamaankin. Olisi jännä kyllä lukea tuo uudelleen ja katsoa miltä sen lukeminen nyt tuntuisi tässä iässä ja vampyyrien kyllästämässä kirjamaailmassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tämä olisi myös minusta ollut jännittävämpi nuorempana! Olen aina pitänyt vampyyrijutuista ja minun teiniaikanani vampyyrikirjallisuutta sai todella metsästää, etenkin kun en silloin lukenut mitään englanniksi.

      Poista
  2. Minulta on tämä lukematta. Tätä kirjaa on ollut hankala saada käsiin kotikulmiltani, kun kyseistä kirjaa ei enää löydy kirjastoista. Mutta kai sen voisi joskus kaukolainata jostain, toivottavasti kirja ei ole poistunut sentään koko maan kirjastoista. =D Mukavaa, että viihdyit kirjan parissa, vaikka ei aivan creepyksi muodostunutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei sentään kokonaan katoa kirjastomaailmasta! Onhan se ymmärrettävää, ettei kirjastot voi pitää kaikkea valikoimissaan, etenkin kun kirjavalikoima pitää olla ajan tasalla, mutta on se silti kurja ajatella että kirjoja joudutaan jatkuvasti poistamaan kokonaan valikoimista. :/

      Poista
  3. Minusta on mahtavaa kuinka King onnistuu kirjoittamaan niin, että vähemmän kiinnostava aihekin tempaa mukaansa :) Mukavia hetkiä Hohdon parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hämmästyin kuinka sujuvasti luin kirjan loppuun, vaikken juonta rakastanutkaan! Hohdolta odotan paljon...toivottavasti en liikaa! :D

      Poista
  4. Jos Kingiin haluaa tutustua, suosittelen tutustumaan myös niihin jotka hän kirjoitti nimellä Richard Bachman! Erityisesti Pitkä marssi on hyvä kirja, enemmän psykologista jännitystä kuin suolenpätkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, minä olen niin vähän perehtynyt Kingiin, etten tiennytkään että hän kirjoittaa myös toisella nimellä! Psykologinen jännitys kiinnostaa suolenpätkiä ehdottomasti enemmän. Kiitos vinkkauksesta!!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)