2.1.2015

C. J. Daugherty - Night School 1 & 2

Lainattu e-kirjastosta
Yön valitut, Night School #1
Yön perintö, Night School #2
Suom. Kirsi Ohrankämmen
Otava 2013

16-vuotias Allie jää kiinni pahanteosta ja hänen vanhemmat passittavat hänet tiukkaan sisäoppilaitokseen, jonka on tarkoitus saada Allie oikeille raiteille.

Yllätyksekseen Allie sopeutuu kouluun, mutta mikä ihme on salainen yökoulu, josta kuiskitaan, mutta josta kukaan ei saa puhua mitään?!


Arvio:

Mukavan koukuttava nuortenkirja! Yökoulun mysteeri kiehtoi minua heti alusta, ja koska en ollut varsinaisesti etukäteen tutustunut tähän kirjasarjaan, en osannut lainkaan odottaa mitään. Mielikuvitukseni pääsi valloilleen, ja kun totuus vihdoin rupesi piirtymään lukijalle, en ollut enää lainkaan varma, oliko kaikki se salailu ja vihjailu sen arvoista.

Toiseen kirjaan päästyäni, ei sarjalla tuntunut enää olevan minulle mitään annettavaa ja luin toista osaa melkeinpä puoliväkisin. Yökoulun mysteeri tuntui olevan kokonaan paljastettu, eikä minkäänlaista koukkua kirjaan enää syntynyt.

Nopeasti taivutettu

Päähenkilö Allie oli aluksi ihanan särmikäs ja voimakasluonteinen, mutta Cimmerian akatemiaan jouduttuaan, Allien persoona suli tavalliseksi huulikiille-teiniksi, mikä oli suuren suuri pettymys. Olisin kaivannut kirjaan anarkiaa kaikkien niiden rikkaiden, kiltisti opiskelevien nuorten joukkoon.

Ajoittaisesta tyhjäpäisyydestään huolimatta, Allie oli suurimmalta osin ihan miellyttävä päähenkilö, mutta toiseen kirjaan mennessä hän ajautui lopulta ikävästi ya-kirjoille jo säännöksi muodostuneeseen kolmiodraamaan, mitä en enää sulattanut tiettyjen tapahtumien johdosta lainkaan.

Tusinasarja

Kirja muistuttaa paljon muita jo ilmestyneitä nuortenkirjoja niin henkilöhahmoiltaan kuin myös juoni-idealtaan (esim. P.C Castin Yön talo-sarjaa). Minun nuoruudessani suosittuja olivat tavalliset koulun käytävädraamat (Sweet valley high yms.), mutta nykyään suosittuja näyttäisi olevan vanhoihin kartanoihin rakennetut sisäoppilaitokset, sekä eliittioppilaiden yölliset salaseurat. Ihan kivojahan nämä, mutta eivät enää luo kovinkaan paljon mitään uutta lukijalle.

Tuomio:

Pidin ensimmäisestä kirjasta. Se oli kevyt ja viihdyttävä, juuri sellainen jota kaipasin lukulaitteelleni. Yökoulun mysteeri kiehtoi alussa, mutta lopussa en ollut paljastuksiin niin kovin tyytyväinen. Toinen kirja floppasi puolestaan täysin. Yökoulun epälooginen toiminta ei jaksanut kiinnostaa minua ja kirjakin tuntui keskittyvän enemmän vain nuorisodraamaan. Allien persoona mureni aina vain enemmän, enkä meinannut jaksaa lukea kirjaa edes loppuun.

❦❦❦ / 


Night Schools-sarja:

  1. Yön valitut (Night School, 2012)
  2. Yön perintö (Legacy, 2013)
  3. Fracture (2013)
  4. Resistance (2014)
  5. Endgame (2015)

2 kommenttia:

  1. Minä en erityisemmin pitänyt ensimmäisestä osasta, joten taidan suosiolla skipata toisen. Mielestäni Allie oli ärsyttävä päähenkilö ja kirjan kolmiodraama raivostuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan kannata, jos ensimmäinen ei napannut ollenkaan! Minä en niinkään kokenut Allie:ta ärsyttäväksi, muuten kuin vasta tuossa toisessa osassa, jossa hän heittäytyi lopullisesti bimboksi ja koko kolmiodraama tiivistyi naurettavaksi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)