1.3.2015

Kuukausikooste: Helmikuu 2015


Helmikuun luetut:

  • Gillian Flynn - Kiltti tyttö (piinaava, mutta hyvä!)
  • Wendy Higgins - Sweet Evil (kiinnostavaa enkelilogiaa)
  • Marko Hautala - Torajyvät (ahdistava, mieleenpainuva)
  • Alan Bradley - Piiraan maku makea (ihastuttava!)

Kesken jääneet:

James Fenimore Cooper - Viimeinen mohikaani
Nappasin kirjan kirjastosta, koska siihen perustuva elokuva on yksi suosikeistani ja leffan katsomisen sijaan ajattelin kokeilla ennemmin kirjaa, jolla on jos jonkinmoista klassikkostatusta. En ehtinyt kovin pitkälle, kun huomasin vain haaveilevani elokuvaversiosta, jossa romantiikka on hiukan suuremmassa osassa. Kirjasta puuttui lämpö ja tunnelma, jota kaipasin, enkä siis jaksanut kunnolla keskittyä. Kuten Robin Hoodin kanssa, elokuvaversio vei pisteet kotiin.

Sirpa kähkönen - Graniittimies
Kaunista ja tunnelmallista kerrontaa venäläisessä ilmapiirissä, joka kuitenkin tuntui minulle liian vieraalta. Tolstoin Pietari on minulle tuntumpi kuin Kähkösen Petrogard, mutta suurimmaksi ongelmaksi syntyi punainen lanka, jota etsin kirjan juonesta kuumeisesti. En kokenut kirjan tapahtumia tarpeeksi merkityksellisiksi, jotta olisin jaksanut kiinnostua seurauksista ja ihmiskohtaloista. Pelkkä taidokas tyyli kuvata ympäristöä ei riittänyt innostamaan minua kiirehtimään kirjan loppuunlukemista ennen kirjastolainan päättymistä.

2 kommenttia:

  1. Kiltti tyttö on minulla maaliskuun lukujonossa. Elokuvaakin on kehuttu kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät kirjasta, minusta se oli tosi hyvä! Elokuvan katsomista odotan kovasti, olen myös kuullut siitä paljon kehuja. Mielenkiintoista nähdä kuinka kirja toteutuu elokuvana. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)