10.10.2015

Käyttökokemuksia: Kobo Glo (e-lukulaite)

Olen jo kauan sitten luvannut tehdä koosteen kokemuksistani e-lukulaitteestani, Kobo Glo:sta, joten olen vihdoin ottanut asian käsittelyyn ja kahlinnut tunteeni sekä käyttökokemukseni kyseisestä laitteesta tähän postaukseen!

Tyttäreni syntymän jälkeen koin etten enää kykene nauttimaan e-kirjojen lukemisesta älylaitteella vaan kaipasin sitä oikeaa, kevyttä (!) ja silmille ystävällistä lukulaitetta.

Ennen luin e-kirjoja hyvin vähän, mutta lapsen saaminen muutti kaiken; Yhtäkkiä sähköinen kirja olikin se kaikkein helpoin tapa lukea missä milloinkin, pimeässä tai päivänvalossa ja parasta kaikesta: yhdellä kädellä ja sormenheilautuksella! Omalla kohdallani e-kirjoihin hurahtaminen johtui puhtaasti käytön helppoudesta, Elisa kirjan hyvistä tarjouksista (ja muutamasta lahjoituksesta) sekä HelMetin kattavasta e-valikoimasta.

Sen oikean löytäminen:

Ensisijaisiksi kriteereiksi lukulaitettani varten nousivat:

  • helppokäyttöisyys
  • taustavalo
  • kirjoja voi ostaa ja ladata mistä vain
  • hinta
Rupesin automaattisesti vertailemaan vain laitteita joissa oli sisäänrakennettu taustavalo, sillä mielestäni erikseen kiinnitettävän lukuvalon käyttäminen on jotenkin tavattoman hölmöä, kun kyseessä on kerran elektronien laite. Lukuvalon vaivat ja jatkuvat paristojen vaihdot pysyköön oikeiden kirjojen vaivana. Tahdoin myös olla ehdottoman riippumaton kirjojen ostopaikasta, eli en tahtonut sitoutua vain yhteen ja ainoaan ostopaikkaan, kuten Amazoniin (Kindle pyyhkiytyi toivelistaltani siis samantien). Kilpailemaan suosiostani jäivät Nook Glowlight ja Kobo Glo. joista jälkimmäinen valikoitui yksinkertaisesti houkuttelevamman mainonnan takia. 

Ensituntuma:

Olin jotenkin siinä käsityksessä että e-lukulaitteet ovat monimutkaisia ja hankalia käyttää, mutta yllätyin positiivisesti kun Kobon käyttöönottaminen luonnistui tuosta vain ilman ohjekirjaa (jota ei laitteen mukana edes tullut, niin helppoa käyttöönottaminen oli). Ajattelin aluksi että tulen käyttämään paljon Kobon omaa kirjakauppaa, mutta lopulta olen päätynyt hyödyntämään kirjaston e-valikoimaa, joka on kyllä aivan huikean hieno ja monipuolinen sekä suomeksi (ellibs) että englanniksi (overdrive)! Suomi on mahtava maa!

Kirjan lataaminen laitteelle

Kirjan lainaaminen kirjaston e-palvelusta on yhden klikkauksen takana, mikäli kirja on sillä hetkellä vapaana (suosituimpiin kirjoihin voi toki myös laittaa varauksia), jonka jälkeen kirja ladataan omalle koneelle Adobe digital edition-ohjelmaan. Tämän jälkeen lukulaite kiinnitetään koneeseen ja kirjatiedosto siirretään lukulaitteelle. Kirjastokirja palautuu automaattisesti, kun laina-aika loppuu. Itse tiedosto (jota ei kuitenkaan enää pysty aukaisemaan) täytyy kuitenkin erikseen poistaa lukulaitteelta, mutta se ei ole minusta suuri vaiva.

Kirjan ostaminen netistä toimii samanlailla. Kirja ladataan oston jälkeen koneelle (Adobe digital edition-ohjelmaan), josta se siirretään lukulaitteelle. Adobe on ilmainen, mutta vaatii rekisteröitymisen, jotta e-kirjojen väärinkäyttöä ei synny.

Adobe digital editionin voi ladata ilmaiseksi täältä.

Käyttökokemukset:

Koboni on toiminut tähän asti loistavasti, yhtä kummallista pimentymistä lukuunottamatta. Pian käyttöönoton jälkeen Koboni siis meni jotenkin sekaisin, mutta uudelleen käynnistäminen ja päivitysten suorittaminen korjasi asian, eikä laite ole enää temppuillut sen jälkeen lainkaan. Päivitysten suorittaminen laitteelle on siis suositeltavaa.

Akku on pitkäkestoinen ja mikäli laitteen sammuttaa lukemisen jälkeen, on akku kestänyt minulla viikkokausia. Laitteen wifi-ominaisuus on sen sijaan minusta melko turha. Meillä on kotona toki huono wifi, mutta käytännössä päivitykset ja kirjojen selaus Kobokaupasta onnistuu mielestäni paremmin kun laite on kytketty tietokoneeseen. Wifin avulla laitteelle voi siis ostaa suoraan uusia kirjoja Kobokaupasta, mikä on kiva jos olet tien päällä ja uutta luettavaa on saatava HETI. Laitteella on kuitenkin mielestäni vähän hankala selailla kirjoja ja kirjojen tietoja.

Kobo Glo:n taustavalo on todella kirkas ja itse käytän sitä pienimmällä säädöllä (1%), koen taustavalon kuitenkin ehdottoman tarpeelliseksi, sillä vaikka lukulaitteella pystyy lukemaan päivänvalossa, toisin kuin tableteilla, koen tarvitsevani taustavaloa varsinkin pilvisellä säällä tai esim. autossa jolloin valon määrä vaihtelee paljon. Sinäänsä olen iloinen että valoa saa niin kirkkaaksi kuin vain silmät kestää, mutta käytännössä käytän vain tuota minimiä.

Kobossa on hyvä valikoima tekstiasetuksia. Tekstimuoto ja -koko, marginaalit ja rivileveydet ovat kaikki muokattavissa. Asetukset istuvat jälleen kerran parhaiten kobokaupan kirjoihin ja olen välillä joutunut taipumaan pienempään tekstiin, kun esim. kirjastokirja ei ole sopeutunut haluamaani tekstikokoon. Tämä on aiheuttanut pientä ärsytystä, mutta ei niin kovin vakavaa sellaista. Teksti ei ole kuitenkaan ollut mitenkään lukukelvoton, ainoastaan asetuksistani poikkeava.

Extrat:

Lukustatistiikka on asia josta pidän todella paljon, se toimii parhaiten kun kyseessä on kobokaupasta hankittu kirja, mutta myös muiden kirjojen kohdalla voi seurata mm. lukunopeutta ja sivujenkääntöjä. Kobo pyrkii myös innostamaan lukijoita saavutusmerkeillä, joiden ajattelin olevan kiva lisä, mutta jotka ovat käytännössä melko merkityksettömiä. Kobo-laitteisiin saa lisäksi paljon kivoja kuoria ja pussukoita. Itse ostin laitteelle hiukan kalliimman Sleepcover-kuoren, jonka avulla laitteen saa suljettua tai nukkumaan helposti vain sulkemalla kannen.

Plussat ja miinukset:

+ Tiedostotilaa laitteessa on vaikka kuinka paljon, joten kirjoja voi ladata satoja, ja kaikki kulkee kätevästi aina mukana. Lisäksi jos lataa kännykkään kobo-aplikaation, voi kobokaupasta ostettuja kirjoja lukea myös älypuhelimella. Wifillä synkronoi helposti kirjat ja kirjanmerkit laitteiden välillä.

+ Kobossa on sisäänrakennettu sanakirja (engl.-engl.), jonka avulla on helppo tarkistaa oudot sanat ja vilkaista vaikka wikipediaakin, jos jaksaa sietää lukulaitteen hitaampaa selausta. Sanakirjatoiminnon lisäksi pidän kovasti siitä että voin alleviivata lauseita ja kappaleita muistiin sekä lisätä omat kommenttini ja ajatukseni talteen.

+ Taustavalo on ehdoton, eikä se rasita silmiä samanlailla kuin tablettien ja älypuhelimien valot. Kobo Glon valo on ylitehokas, mutta tarpeellinen ja hyödyllinen moneen otteeseen.

+ Kevyt, pieni ja tyylikäs, kulkee siis helposti mukana pienemmässäkin laukussa.

- Kaipaan todella paljon värejä, kirjojen kansikuvat eivät vain puhuttele samanlailla harmaasävyisinä. Olisin myös toivonut erillistä laturia, ettei aina tarvitse kytkeä laitetta tietokoneeseen lataukseen. Toisaalta akku kestää onneksi pitkään ja tietokoneelle kytkettäessä voi samalla suorittaa päivitykset ja kirjojen siirrot/poistot.

- Kobokauppa ei ole aina kovin looginen. Sieltä löytyy usein monta versiota samasta kirjasta eri hintaan, joten kannattaa olla tarkkana, jos ei halua maksaa juuri siitä kalleimmasta versiosta. Lisäksi kirjoja ei harmillisesti voi vaihtaa toisen kobo-omistajan kanssa kuten ilmeisesti uusimpien Nook-laitteiden kanssa voi. Olisi tosi kiva jos e-kirjojakin voisi lainata eteenpäin, vaikka sitten vain saman merkkisten laitteiden välillä.

- Unohdan välillä ettei e-lukulaite ole tablettien tyylinen älylaite. Selailu tai kirjoittaminen on hidasta ja tökkivää, mutta sivujen kääntämisessä ei ole ollut hankaluuksia. Pitää vain muistaa, ettei laitteelta voi vaatia samanlaista sulavuutta kuin lasinäyttöiseltä tabletilta.

15 kommenttia:

  1. Aika lailla samanlaisia kokemuksia Kobosta on minullakin. Paitsi, että minulla ei ole taustavaloa, kun silloin ei sellaista vielä ollut markkinoilla... laite siis on kestänyt minun käytössäni jo vuosikausia. Kirjoja siinä on tällä hetkellä melkein 250 (+kaikki ne kirjastonkirjat, jotka ovat koboni kautta kiepsahtaneet...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa on tosiaan onneksi paljon! Sinulla onkin jo huikea määrä kirjoja laitteellasi. Minulla ei ole kertynyt kuin parikymmentä omaa. :D

      Poista
  2. Kiva lukea kokemuksiasi. Minulla on Kobo Aura, johon olen ollut vajaan vuoden perusteella erittäin tyytyväinen. Ensimmäisen akun tyhjäksi käytön jälkeen laitteen ladattuani akku kului tosi nopeasti, mutta sekin vaiva on tasaantunut sittemmin ilman sen kummempia toimenpiteitä. Minuakin hieman häiritsee, ettei ole erillistä laturia, mutta toistaiseksi homma on toiminut koneellakin erinomaisesti. Ja kirjaston e-kirjakokoelma on aivan huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toimii lataus myös tavallisella puhelimen laturilla (ainakin Lumian ja Samsungin laturipäät ovat olleet sopivia... ;-)

      Poista
    2. Kirjastosta ei tosiaan ihan heti lukeminen lopu :D . Enpä ole ajatellut kokeilla jotain kännykän laturia. Minä niin kiltisti (ja orjallisesti) käytän aina vain laitteiden omia lisävarusteita. Pidemmälle lomamatkalle laturi olisi ehdoton!

      Kiitti vinkistä Minna!

      Poista
    3. Eipä tosiaan ollut minullakaan käynyt mielessä puhelimen laturin käyttö! Hahaa, loistavaa!

      Poista
  3. Olipa kiva lukea näin kattava pläjäys kokemuksistasi! Olen jo pitkään miettinyt lukulaitteen hankkimista, mikä on toisaalta hieman hassua sillä luen e-kirjoja hyvin harvoin. Joitain kirjoja kuitenkin omistan e-muodossa, ja vaikka tabletti on vielä ollut ihan kätevä, olisi nimen omaan lukemiseen tarkoitettu laite kiva. Tuo mustavalkoisuus on minua vain mietityttänyt, sillä omistan myös paljon sarjakuvia e-kirjoina, ja niissä värit on kuitenkin hyvin suuressa roolissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli jotain hyötyä! :) Jos lukulaite on kestävä ja sen käyttöikä pitkä, niin sitten se ei haittaa ettei lue suuria määriä e-kirjoja. Lukulaitteella on tosiaan paljon miellyttävämpi lukea kuin älylaitteella. Väriversio maksaa heti enemmän, mutta sarjakuvia ei kyllä kannata harmaasävyisellä lueskella. Muutenhan väriä ei tarvitsisi kuin kansikuvia varten, mutta monesti kaipailen jo sitäkin pientä yksityiskohtaa.

      Poista
  4. Oli ihan pakko kaivaa kone esiin kommentointia varten, kun puhelin ei halunnut. Eli omia kokemuksia samasta laitteesta:
    Wifi on kätevä päivittämistä varten. Laite kannattaa pitää päivitettynä. Kobo on oikeasti siitä harvinainen vekotin, että päivitykset parantavat toimintaa. Muuten wifi kannattaa katkaista, se syö todella paljon akkua.

    Adobe DE ei ole millään tapaa pakollinen muuhun kuin kirjaston kirjoihin. Luojan kiitos!! Olisi pettänyt hermot jo kolmesti jos jokainen ostettu kirja pitäisi ladata ADE:n kautta. Laite toimii koneessa kuin usb-muisti.

    Ja mitä laturiin tulee, niin sehän latautuu millä tahansa perusmallisella älypuhelimen laturilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja toistan vielä kerran, koska mulla on suuria antipatioita Adobea kohtaan. Jos ei käytä kirjaston palveluja, Digital Editionia ei käytännössä tarvitse...

      Poista
    2. Hyvä tietää että wifi syö akkua! Minulla ei ole mitään Adobea vastaan, Adobea tarvitaan mm. Elisa kirjasta ostettuihin kirjoihin, enkä koe sitä niin kovin vaivalloiseksi toimenpiteeksi. Toki on kiva kun Kobosta ostettut kirjat tulevat suoraan laitteelle, eikä tarvitse erikseen mihinkään kytkeä. Ymmärtäisin että Adoben avulla pidetään sähköiset lataukset rehellisinä, eikä piraattikopioita näin ollen synny?

      Tosin toivoisin myös e-kirjoille suurempaa mahdollisuutta lainata eteenpäin ystävälle.

      Poista
    3. ADE:ta ei tarvita Elisasta ostettuihin kirjoihin. Ei millään tavalla, kun niissä ei nykyään ole DRM-suojausta. Niissä on vain vesileimat.
      Ostan lähes viikoittain jotain Elisasta, enkä ole enää pariin vuoteen käyttänyt ADE:ta sen kanssa.

      Tiedoston voi ladata koneelle kuten ihan minkä tahansa tiedoston, ja siirtää sen lukijalle kuin vaikkapa USB-tikulle.

      Poista
    4. Adoben DE on siis niiden oman DRM-suojauksen purkamiseen käytettävä ohjelma. Siihen se on pakollinen. Mihinkään muuhun ei.

      Elisasta ostetut vesileimatut tai täysin kopiosuojattomat kirjat (joita on ~ 95% tarjonnasta) voi ladata koneelle ja avata missä tahansa lukuohjelmassa, tai siirtää mihin tahansa: lukijalle, puhelimeen, ihan mihin haluaa. ADE:ta ei tarvita siihen väliin.

      Poista
    5. ...ja mitä piraattikopioihin tulee, niin sen kopiosuojauksen irrottamiseen menee noin viisi sekuntia. Eli aika turhaa kuluttajan kiusaamista. Kiusaamista siksi, että ADE:n asentaminen kaikille koneille ei ole mikään yksinkertainen juttu.
      Onneksi suomalaiskustantajat ovat pääosin luopuneet Adoben drm:stä.

      Poista
    6. Ihanko tosi? En tiennytkään. Hassua että Elisasta ohjataan kuitenkin Adoben kautta lataamaan. Eipä se ole minua tosiaan vaivannut.. 😊

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Kirjailijat

Agatha Christie (1) Alex Capus (1) Alexandre Dumas (1) Ali Shaw (1) Alice Hoffman (1) Ally Condie (1) Alyson Richman (1) Amor Towles (1) Andrzej Sapkowski (1) Angie Sage (1) Anna Godbersen (4) Anne Rice (1) Audrey Niffenegger (1) Becca Fitzpatrick (1) Brenna Yovanoff (1) Carita Forsgren (1) Carolly Erickson (1) Cassandra Clare (1) Cecelia Ahern (1) Celia Rees (2) Charlaine Harris (9) Charles Dickens (1) Charles Frazier (1) Deborah Harkness (1) Deborah Smith (1) Diana Wynne Jones (3) Eileen Goudge (1) Eleanor Herman (1) Erin Morgenstern (1) Eva Illoinen (1) Evelyn Waugh (1) F.H. Burnett (2) Gaby Von Schönthan (1) Gaston Leroux (1) Gayle Forman (1) Gregory Maguire (1) Harper Lee (1) Herman Lindqvist (1) Ian McEwan (2) Ildefonso Falcones (1) Isabel Abedi (1) J.K. Rowling (2) Jamie Ford (1) Jane Johnson (1) Jean M. Untinen-Auel (3) Jeff Lindsay (1) Jeffrey Eugenides (1) John Green (2) Joyce Carol Oates (1) Jude Deveraux (1) Juliette Benzoni (2) Karoliina Timonen (1) Kate Atkinson (1) Kate Morton (1) Kathryn Stockett (1) Kristin Cast (2) L.Frank Baum (1) L.J.Smith (3) L.M Montgomery (1) Lauren Oliver (1) Lewis Carroll (1) Libba Bray (1) Lisa Genova (1) Lisa See (1) Louisa M. Alcott (1) Madeleine Brent (3) Maggie Shayne (1) Maggie Stiefvater (3) Mari Strachan (1) Marie Phillips (1) Markus Zusak (1) Mary Norton (1) Mathias Malzieu (1) Mia Vänskä (1) Michael Scott (1) Michele Hauf (1) Minna Canth (1) Muriel Barbery (1) Nathaniel Hawthorne (1) P.C Cast (2) Patricia C. Wrede (1) Philippa Gregory (1) Pierre Pevel (1) Ransom Riggs (1) Ray Bradbury (1) Roald Dahl (3) Robert Goolrick (1) Sara Gruen (1) Sarah Waters (1) Sarah Winman (1) Sergeanne Golon (1) Sidney Sheldon (1) Stephen King (2) Stephenie Meyer (1) Susan Fletcher (1) Susan Hill (1) Suzanne Collins (3) Terry Pratchett (1) Tess Gerritsen (1) Tessa Gratton (1) Tracy Chevalier (1) Veronica Roth (1) Victor Hugo (1) Virginia Andrews (2)